”A Winner learns from his mistakes. A Loser learns only not to make mistakes by not trying anything different.”
Kannattaako suoritusvirheitä hakea vai välttää? Opettavatko vain oikeat toistot? Onko virheiden mainitseminen tarkoituksenmukaista? Muun muassa näihin kysymyksiin etsittiin vastausta Chiara Milanesen, Gabriella Faccin, Paola Cesarin ja Carlo Zancanaron artikkelissa ”Amplification of Error”: A Rapidly Effective Method for Motor Performance Improvement (Sport Psychologist 2008). Tutkimuksessa vertailtiin mikä vaikutus on sillä, että osallistujille annetaan “oikeat vastaukset” verrattuna siihen, että heille korostetaan suoritusvirhettä, jonka jälkeen he itse saavat etsiä ratkaisua haasteisiinsa. Milanese, Cavedon, Corte ja Agostini tutkivat samaa virheen liioittelumenetelmää artikkelissaan “The effects of two different correction strategies on the snatch technique in weightlifting.(Journal of Sports Sciences 2016). Molemmissa tutkimuksissa virheiden liioittelu osoittautui tehokkaaksi opetus- ja valmennusmetodiksi.
Virheen korostaminen opetti hyppäämään
Ensimmäisessä tutkimuksessa 13-vuotiaat koululaiset opettelivat vauhditonta pituushyppyä. Koehenkilöt jaettiin kolmeen kymmenen hengen ryhmään siten, että joka ryhmässä oli yhtä paljon poikia ja tyttöjä sekä pitkiä ja lyhyitä ja vauhdittomissa pituushyppytuloksissa ei ollut ryhmien välillä eroja. Koehenkilöt hyppäsivät kuusi kertaa vauhdittoman pituushypyn. Tämä tehtiin kaksi kertaa ja jälkimittaushypyt hypättiin viikkoa myöhemmin. Suorien ohjeiden ryhmää opastettiin neuvomalla joka toisen hypyn jälkeen, kuinka hyppysuoritusta tulisi korjata ja joka toinen yritys oli vapaa. Virheen liioitteluryhmää kehotettiin korostamaan suoritusteknistä ongelmaa joka toisella hypyllä ja joka toisen hypyn he saivat suorittaa itse katsomallaan parhaalla tavalla. Kontrolliryhmää ei ohjeistettu lainkaan.
Jos ongelmana oli vartalon liiallinen etukallistus lähdössä, suorien ohjeiden ryhmää opastettiin ojentamaan lantiokulmaa ja koukistamaan polvia, kun taas virheryhmää käskettiin ojentamaan lantiota ja kallistumaan enemmän eteen pitäen polvet ja nilkat lähes suorina.
Tapauksissa, joissa maasta irtoaminen tapahtui ennen kuin lantio ja polvet olivat ojentuneet kunnolla, virheryhmää ohjattiin ojentamaan ponnistuksessa lantio ja jalat täysin. Virheryhmää kehotettiin ponnistamaan vain jaloilla siten, että lantio- ja polvikulmat eivät muutu.
Sekä suorien ohjeiden ryhmä että virheryhmä paransivat vauhditonta pituushyppyään lähtötilanteesta loppumittauksiin. Virheryhmän edistyminen oli tilastollisesti merkitsevästi suurempaa kuin suorien ohjeiden ryhmällä tai kontrolliryhmällä.
Vauhdittoman pituushypyn kehittyminen eri ryhmillä. Kuvassa MAE on virheen liioitteluryhmä, DI on suorien ohjeiden ryhmä ja C on kontrolliryhmä. (Chiara Milanese, Gabriella Facci, Paola Cesar ja Carlo Zancanaro, 2018).
Tempaustekniikka parani virheestä oppimalla
Milanesen toisen tutkimusryhmän koeasetelmassa 30 kokenutta miespuolista painonnostajaa harjoitteli tempausta. Koehenkilöt arvottiin kolmeen ryhmään; virheen liioitteluryhmä, suorien ohjeiden ryhmä ja kontrolliryhmä. Koehenkilöt suorittivat kolme lämmittelynostoa, kahdeksan tutkimusnostoa ja viikkoa myöhemmin jälkinostot. Nostoista tehtiin kattava liikeanalyysi. Koehenkilöillä tunnistettiin esimerkiksi virhe, jossa nostajan rinta oli tangon takana (kohti kantapäitä). Suoran ohjeen ryhmäläisiä opastettiin alkuasennossa seuraavalla tavalla: ”Rintasi on liikaa tangon takapuolella, pidä rintasi lähtöasennossa tangon päällä niin edessä kuin mahdollista.” Virheryhmän ohjeet puolestaan olivat: ” Siirrä rintasi niin pitkälle tangon taakse kuin mahdollista.” Ykkösvedossa suorat ohjeet olivat: ”Et liikuttanut tankoa kohti vartaloasi. Liikuta tankoa niin nopeasti kuin mahdollista kohti vartaloasti ykkösvedon aikana.” Ja virheryhmässä neuvottiin näin: ”Liikuta tankoa eteenpäin niin kauas kuin mahdollista ykkösvedon aikana.” Kontrolliryhmäläisiä ei opastettu lainkaan, heitä ainoastaan kehotettiin tekemään parhaansa. Kahdeksasta nostosta virhettä korostavia ohjeita annettiin nostoilla 1-3-5-7 ja nostoissa 2-4-6-8 nostajat eivät saaneet ohjeita, heitä kehotettiin tekemään parhaansa.
Samalla tavalla kuin edellä kuvaillussa pituushyppytutkimuksessa, myös tässä tutkimuksessa virheryhmä kehittyi eniten ja erot olivat havaittavissa vielä viikko tutkimuksen jälkeenkin.
Tempaustuloksen kehittyminen eri ryhmillä. (Cavedon, Corte ja Agostini, 2016).
Taitotohtorin hajatelmia
Yhtenä näiden tutkimusten puutteena mielestäni oli poikkileikkausasetelma. Yhden harjoituskerran tuloksista on aika uskallettua vetää pitkälle meneviä johtopäätöksiä oppimisesta. Toinen asia, mikä mietityttää on koehenkilöiden pieni määrä. Toisaalta näillä reunaehdoilla tulokset olivat kyllä lupaavia. Virheiden liioittelu solahtaa ajatuksellisesti hyvin sujuvasti non-lineaarisen pedagogiikan periaatteisiin. Oppija löytää omaa suoritustaan rajoittavat tekijät ja aktiivisesti etsii itselleen parhaan ja tarkoituksenmukaisimman tavan ratkaista ongelma (esimerkiksi kuinka hypätä pitkälle). Avainjuttu tässä kuvailluissa tutkimuksissa oli se, että oppijat saivat todellakin itse etsiä ja löytää oman tavan toimia.
Tähän loppuun vielä viisaus Einsteinilta: ”Ongelmaa ei voi ratkaista samalla tasolla, jolla se on luotu.”
Taitotohtori
P.S. Onhan marraskuun 23.-24.11. kalenterissa? Kisakalliossa on jälleen KIHUn, Jyväskylän yliopiston ja Kisakallion urheiluopiston järjestämä Taitoseminaari. Lauteille kiipeää muun muassa Taitojen oppimisen Ylijumala Keith Davids.
