Sekä urheilu- että kouluväen suunnasta on kaikunut hälyttäviä viestejä lasten ja nuorten motoristen perustaitojen rapistumisesta. Valmentajat ja liikunnanopettajat ovat ilmaisseet huolensa siitä, että nykynuorten kanssa taitojen opettelu joudutaan aloittamaan melkoiselta takamatkalta. Selityksenä tälle ilmiölle on esitetty passiivista elämäntapaa, joka ei sisällä arkiliikunta entiseen malliin, sekä yksipuolista harjoittelua varhaisen erikoistumisen seurauksena. Fyysisten kuntotekijöiden osalta on osoitettu, että nuoriso 2000-luvun alussa on kestävyyskunnoltaan ja ylävartalon voimakkuudeltaan heikompaa kuin nuoret 1970-luvun puolivälissä, mutta toisaalta nopeudeltaan ja vartalolihasten voimaltaan parempikuntoista (mm. Huotari 2004).
Onko asia todellakin näin, että tämän päivän nuorten liikuntataidot ovat rapistuneet, vai kultaako aika muistoja? Useat saksalaiset tutkimukset (mm. Kretschmer, 2003; Prätorius & Milani, 2004) osoittavat motorisia taitoja mittaavan KTK-testitulosten (Körperkoordinationtest für Kinder) keskiarvon pysyneen kutakuinkin samana viimeisen 30 vuoden ajan. Sen sijaan motorisista häiriöistä kärsivien lasten osuus on kasvanut. Prätorius & Milani testasivat KTK-testillä 163 saksalaista 6–13-vuotiasta lasta ja nuorta ja havaitsivat 38 % kärsivän motorisista häiriöistä. Vuonna 1974 vastaava luku Saksassa oli 16 %.
Samankaltainen vertailu suoritettiin myös Belgiassa. Vuoden 2008 belgialaiset lapset ja nuoret olivat tilastollisesti merkitsevästi heikompia KTK-testissä kuin vuoden 1974 samanikäiset saksalaiset. Belgialaisotoksessa motorisista häiriöistä kärsiviä oli 21.1 %. Motorisesti taitavia puolestaan oli belgialaisten otoksessa 8.7 % vastaavan luvun ollessa saksalaisilla 16 %.
Keski-Eurooppalaisten nuorten osalta trendinä näyttäisi olevan se, että keskiarvolla mitattuna nykynuorten motoriikka ei ole mahdottomasti heikentynyt viimeisten 30–40 vuoden aikana, sen sijaan kömpelöitä lapsia ja nuoria on aikaisempaa enemmän ja/tai taitavia vähemmän.
Miten sitten motoriikka-asiat ovat meillä Suomessa? Havainnot motoriikan heikkenemisestä ovat samansuuntaisia kuin Saksassa. Vertasin oman väitöstutkimukseni tiimoilta noin 400 jyväskyläläisen 13-vuotiaan motoriikkatestituloksia Nupposen tutkimuksen 20 vuotta aikaisempiin tuloksiin. Vauhdittomassa 5-loikassa nykynuoret saavuttivat poikien osalta keskimäärin 3 senttimetriä heikompia tuloksia kuin 1980-luvun pojat. Tyttöjen puolella loikkatulosten keskiarvon lasku oli suurempi – 13 senttimetriä. Molemmilla sukupuolilla loikkatestitulosten keskihajonta oli kasvanut suuresti; pojilla 93 sentistä 107 senttiin ja tytöillä 85 sentistä 108 senttiin. Välineenkäsittelytaitoja mittaavassa 8-kuljetustestissä poikien suoritustaso oli pysynyt lähes ennallaan (15.6 -> 15.5 viivaa) ja tytöillä jopa selkeästi parantunut (12.3 -> 13.9 viivaa). Myös tässä testissä keskihajonnat olivat kasvaneet (pojilla 2.7 -> 3.1 ja tytöillä 2.3 –> 2.8). Eli vaikka keskiarvoissa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia, niin ääripäät ovat erkaantuneet kauemmaksi toisistaan. Johdannossa esitetty väite arjen passivoitumisesta pitää kyllä paikkansa, mutta sen vastapainoksi ovat tulleet motoriikalle erinomaiset liikuntamuodot kuten parkour, lumilautailu ja skeittaaminen. Olipa taitotekijöiden heikkeneminen sitten faktaa tai fiktiota, niin motorisiin perustaitoihin panostaminen kannattaa aina – hii-ohoi.
