Toistoja ilman toistamista – monipuolisuudesta ja vaihtelusta oppimisen tehostajana

Taitotohtori toivottaa kaikille Taidokasta Joulua!

Taidokasta Joulua kaikille lukijoille!

Tekninen taitavuus on tärkeä elementti kaikissa urheilulajeissa. Fyysisen ja psyykkisen suorituskyvyn kehittämisen ohella liiketekniikan opettelu ja parantaminen ovat keskeisimpiä harjoittelun sisältökokonaisuuksia lajissa kuin lajissa. Urheilutaitojen oppimisen on perinteisesti uskottu perustuvan tavoiteliikkeen toistamiseen mahdollisimman paljon. Oppimista on myös edistetty metodeilla, joissa on haettu rakenteellisesti tavoitesuorituksen kaltaisia apuharjoitteita. Tutkimus ja käytäntö ovat kuitenkin osoittaneet, että tämä toistomenetelmä on oppimisen kannalta varsin tehoton. Vaihteluun perustuva harjoittelu on alun perin syntynyt vieraiden kielten opetteluun, josta se on sittemmin laajentunut myös urheilun maailmaan. Vaihtelun on havaittu olevan oppimista tehostava elementti taitoharjoittelussa. Harjoitusyksikön sisäistä vaihtelua voidaan tarkastella sen suhteen, missä järjestyksessä eri asioita harjoitellaan. Blokkiharjoittelussa harjoitellaan ensin yksi suoritus, jonka jälkeen seuraa seuraava opeteltava asia ja niin edelleen. Esimerkiksi uimari harjoittelee ensin starttihypyn, sen jälkeen käännöksen ja lopuksi potkutekniikkaa. Sarjaharjoittelussa tehdään ensin startti, sitten käännös, sitten potkut, jonka jälkeen vuorossa on jälleen startti. Satunnaismenetelmässä harjoitellaan kaikkia edellä mainittuja suorituksia random järjestyksessä. Lapsilla ja aloittelijoilla blokkimenetelmän käyttö on perusteltua, mutta mitä parempi taitotaso, sitä enemmän vaihtelusta on hyötyä.

Vaihtelun elementtiin liittyy läheisesti myös suoritusvirheen käsite. Perinteisessä taitojen opettamisessa pyrkimyksenä on ollut harjoitella tavoitesuoritusta ainoastaan ”oikein”, virheitä välttäen. Vaihteluun pohjautuvassa taitoharjoittelussa virheet, ts. pienet poikkeamat tavoitesuorituksesta opettavat oppijaa lisäämällä liiketietoisuutta. Täten urheilijan kyky korjata liikettä paranee.

Variaatiot tarjoavat lisätietoa liikkeestä

Differentiaalioppiminen on yksi käytännön menetelmä, joka hyödyntää kahden hieman erilaisen suorituksen välisten erojen aistimista. Differentiaalioppimisen menetelmä perustuu tavoitesuorituksen vaihteluun, jolloin oppija saa lisäinformaatiota liikkeestä. Osuva analogia löytyy silmien ja korvien toiminnasta. Vasen ja oikea silmä näkevät kohteen hieman eri tavalla. Tähän erilaisuuteen perustuen pystytään päättelemään kohteen etäisyys katsojasta. Vastaavalla tavalla ääniaallot tulevat vasempaan ja oikeaan korvaan hieman eri aikaan, jonka johdosta voidaan päätellä äänilähteen sijainti. Asiaa havainnollistaa oivallisesti nk. ”astiademo”. Kuvitellaan kolme astiaa, joista vasemmanpuoleiseen laitetaan kuumaa vettä, keskimmäiseen haaleaa vettä ja oikeanpuoleiseen kylmää vettä. Kokeilemalla sormella ainoastaan keskimmäisen astian vettä saadaan jonkinlainen käsitys veden lämpötilasta. koska aistinelimemme eivät ole mittalaitteita, tämä käsitys voi vaihdella suurestikin. Jos sormella kokeillaan ensin kuumaa vettä ja sen jälkeen haaleaa vettä, niin aivot kertovat veden keskellä olevan kylmää. Mutta mikäli kokeilun kohteena onkin ensin kylmä vesi ja sen jälkeen haalea vesi, niin samat aivot kertovat saman veden olevan kuumaa. Luotettavin arvio keskimmäisen astian veden lämpötilasta saadaan kokeilemalla kaikkia kolmea. Samalla tavalla urheilija saa lisätietoa liikkeestä, kun hän kokeilee liikettä pienillä variaatioilla.

Jokainen liike on erilainen – toistoja ilman toistamista

Vaihteluun perustuva taitoharjoittelu perustuu siihen, että jokainen liike (jokainen kerta, kun liike tehdään) on aina erilainen eikä ole sellaisenaan toistettavissa. Taitojen oppimisessa ovat aina läsnä oppijan lisäksi opeteltava tehtävä sekä ympäristö, jossa oppiminen tapahtuu. Jos ja kun jokin näistä tekijöistä muuttuu, sillä on vaikutusta muihin tekijöihin. Filosofi Herakleitos kuvasi tätä ilmiötä sanomalla: ” Kukaan ei voi astua kahdesti samaan virtaan, sillä sen enempää astuja kuin virtakaan ei ole sama.” (Kyseisen fragmentin on muuten oivallisesti kääntänyt Pentti Saarikoski seuraavalla tavalla: ” Samaan virtaan astumme emmekä astu, me emmekä me.”) Taitoharjoittelu tavoittelee aina kulloiseenkin tilanteeseen parasta mahdollista sopeutumista, eikä niinkään joidenkin liikeparametrien tallentamisprosessia. Vaihtelun avulla kehitetään sisäisiä adaptaatiomekanismeja. Nikolai Bernstein luonnehti taitoharjoittelua toistoiksi ilman toistamista. Kyse on ongelmanratkaisuprosessin toistamisesta.

”Jos haluat olla onneton – vertaa”

Perinteisessä taitoharjoittelussa urheilijan suorituksia verrataan optimi/ihannesuoritukseen. Ero toteutuneen ja tavoitellun välillä nähdään suoritusvirheenä, joka on negatiivinen seikka ja seikka joka pitää korjata. Differentiaalioppisessa suorituksia ei voi verrata keskenään, koska joka kerta kyseessä on eri suoritus. Näin ollen vertailu jää kokonaan pois oppimisprosessista. Tämän voisi kuvitella vahvistavan urheilijan kokemaa pätevyyden tunnetta. Koettu pätevyys on yksi taitojen oppimisen kulmakiviä. Itsemääräämisteorian mukaan ihmisen psyykkiselle hyvinvoinnille tärkeitä elementtejä ovat koettu pätevyys, koettu autonomia ja sosiaalinen yhteenkuuluvuus. Harjoittelumenetelmät, jotka pönkittävät koettua pätevyyttä vahvistavat sisäistä motivaatiota. Oikealla tavalla toteutetussa taitoharjoittelussa urheilijalle tulee tunne jatkuvasta edistymisestä ja hänen motivaationsa jatkaa oppimista vahvistuu.

Harjoittelu voi olla monipuolista ilman vaihtelua ja toisaalta yksipuolisessa harjoittelussa voi olla vaihtelua.

Monipuolisuus ja vaihtelu ovat kiistatta urheilutaitojen ja suoritustekniikan oppimista edistäviä elementtejä. Kyseessä on kolikon kaksi eri puolta, joista toisella ei voi korvata toista. Harjoittelu voi olla monipuolista esimerkiksi tilanteissa, joissa urheilija käy kahden tai useamman eri lajin harjoituksissa. Silti näiden lajien harjoittelu voi olla monotonista vailla vaihtelua. Toisaalta yhden lajin harjoittelu voi olla hyvinkin vaihtelevaa.

Vaihtelun merkitystä taitoharjoittelussa on usein vähätelty perusteluilla, jotka liittyvät yksittäisen huippu-urheilijan ominaisuuksiin, Kuten vaikkapa, että Messi on pelaajana yksijalkainen. Tältä kriitikiltä vie kuitenkin terän se tosiasia, että jokainen oikealla jalalla tehty potku on parantanut niin Messin, Maradonan kuin Beckhamin vasemman jalan potkua. Ilmiö tunnetaan nimellä bilateraalinen siirtovaikutus, joka tarkoittaa sitä, että kun liike tehdään jommallakummalla raajalla, niin myös toinen raaja oppii liikettä.

Vaihtelun määrälle on olemassa omat optimirajansa. Liian suuri määrä vaihtelua voi haitata oppimista. Optimaalinen vaihtelun määrä on kytköksissä oppijan taitotasoon. Edellä mainittu blokkimenetelmä soveltuu lapsille siksi, että heillä on jo luonnostaan runsaasti vaihtelua suorituksissa, jolloin lisävaihtelu olisi vain haitaksi.

Vaihtelun keskeinen merkitys taitoharjoittelussa oli yksi marraskuussa Kisakallion urheiluopistossa järjestetyn motorisen oppimisen kongressin ydinteemoja.

Professori Keith Davids kiteytti kongressin annin seuraavasti: ”Tehokas taitojen harjoittelu edellyttää vaihtelua harjoittelussa, jotta kehitetään adaptiivista oppimista. Riittävä perustaitojen hallinta on tarpeen ennen kuin keskitytään spesifeihin urheilun lajitaitoihin. Tuloksekkaat lahjakkuuksien kehittämisohjelmat näyttävät keskittyvän myöhäiseen erikoistumiseen, mikä tarkoittaa monipuolista harjoittelua lapsuus- ja nuoruusiässä.”

Taidokasta Joulua toivotellen.

Taitotohtori

 

Kirjoittajasta

sami_kalaja

Sami Kalaja
Johtaja, LitT
Taitovalmennuksen asiantuntija
sami.kalaja@kihu.fi

Aikaisemmat kirjoitukset