Olin joku aika sitten kuuntelemassa korkeushyppyvalmentaja Juha Isolehdon erinomaista esitystä Jyväskylän Kenttäurheilijoiden valmentajafoorumissa. Juha korosti taidon merkitystä korkeushypyssä, taidon opettaminen sai suuren osan hänen esityksessään. Yksi Juhan lausahdus jäi pyörimään päässäni: ”Minulle ei tulisi mieleenkään näyttää urheilijoilleni yhtään mallisuoritusta.” Koska kyseessä on kuitenkin 230 hypännyt ex-Suomen ennätyksen haltija ja teknisesti erinomainen hyppääjä, niin jäin pohtimaan tätä lausahdusta. Selitys tulikin sitten seuraavissa lauseissa: ”..nykykunnossani näyttöni eivät ole riittävän korkealaatuisia urheilijalle … näyttämällä itse suorituksen antaisin virheellisen liikemallin ja mielikuvan”. Keskustelu miesten telinevoimistelun päävalmentajan Timo ”Holle” Holopaisen kanssa vahvisti tätä näkemystä. Etenkin huipputason urheilijoiden valmennuksessa epätäydelliset näytöt ovat joko suorastaan haitallisia tai vähintäänkin vailla merkitystä. Tähän soppaan voidaan vielä lisätä se tosiasia, että menestyneimmät valmentajat ovat usein ikääntyneitä, ”miehen tai naisen ikään päässeitä”, joilta ei voida odottaakaan huipputason näyttöjä (kotimaisista huippuvalmentajista yli viisikymppisiä ovat esimerkiksi Erkka Westerlund, Henrik Dettmann, Mika Kojonkoski & Olli-Pekka Kärkkäinen – sorry miehet). Mestarivalmentajien menestys perustuu muihin tekijöihin kuin itse toteutettuihin mallisuorituksiin.
Mitä sitten sanoo tiede? Mallisuorituksen näyttäminen helpottaa oppimista. Al-Abood et al (2001) tutkimuksessa vertailitiin mallin kautta ja oivaltamalla oppimista. Oppivat hyötyivät selkeästi siitä, että he saivat oppimisen aikana visuaalisia näyttöjä tavoitesuorituksista.
Lasten urheilussa on tutkittu valmentajan antamien näyttöjen toimivuutta toisten lasten näyttämiin mallisuorituksiin verrattuna. Jos liikkeen näyttäjä ja opettelija ovat keskenään samanlaisia, näytöt toimivat parhaiten. Sen sijaan esimerkiksi eroavaisuudet aikuisen mallisuorituksen näyttäjän ja liikettä opettelevan lapsen raajojen pituuksissa, voimakkuudessa ja käden koossa voi johtaa liiketehtävän ratkaisumalleihin, jotka eivät ole oppijan kannalta optimaalisia. Isokokoisen aikuisen miehen pienikokoiselle tyttöurheilijalle näyttämä liike saattaa ohjata suoritusta hyvinkin väärään suuntaan esimerkiksi nivelkulmien, liikenopeuksien tai liikerytmin suhteen. Itsen kanssa samanlaiselta ihmiseltä saatu näyttö on todettu oppimisen kannalta edulliseksi. Mm. D’Arripe-Longueville et al (2002) havaitsivat, että oppijaa taitavammilta vertaismalleilta saadut näytöt toimivat kaikista parhaiten. Erittäin mielenkiintoinen seikka on se, että toisten urheilijoiden tekemien virheiden seuraaminen edesauttaa omaa oppimista. Tätä ilmiötä selitetään sillä, että nähdessään toisen urheilijan tekevän virheen urheilija alkaa tiedostaen tai tiedostamattaan mielessään korjaamaan tätä suoritusta ja näin palvelee myös omaa oppimistaan.
Se, että valmentajan ei kannata läheskään joka kerta itse näyttää mallisuoritusta ei todellakaan tarkoita sitä, että urheilija pitäisi jättää yksin ongelman ratkaisutilanteeseen. Mallivideot, muiden urheilijoiden antamat näytöt, kuvasarjat tai sanalliset selitykset voivat tarjota urheilijalle hänen kaipaamaansa informaatiota. Ja tokihan on paljon tilanteita, jolloin valmentaja pystyy näyttämään harjoitteen tai liikesuorituksen riittävän korkealaatuisesti.
Oppimisen alussa, nk. motorisen oppimisen kognitiivisessa vaiheessa näytön tulee olla mahdollisimman hyvä, jotta oppija hahmottaa hyvin mistä opeteltavassa taidossa on kyse. Oppimisen edetessä voi olla hyvä nähdä myös heikompia suorituksia, jolloin oppija saa informaatiota siitä mikä toimii ja mikä ei. Yhteenvetona voidaan todeta, että mallisuorituksille on käyttöä urheilussa, mutta näiden mallien tulee olla riittävän korkeatasoisia ja niiden pitää vastata oppijan ominaisuuksia.
Viimekertaisessa blogikirjoituksessani ”todistin”, että hyvä valmentaja ei turhia hölise. Tämä sama viisaus pätee myös näyttöjen suhteen. Oppimiselle on syytä jättää tilaa, oppimista ei saa eikä kannata tukahduttaa liiallisilla mallisuoritusten näytöillä.
Tämän kertaisen blogikirjoituksen otsikon voi ymmärtää myös valmentajan vaatimuksena olla oma itsensä, mutta se onkin sitten toinen juttu se.
