Havaintomotoriset taidot ovat äärimmäisen keskeisiä liikunnassa ja urheilussa. Ihminen vastaanottaa jatkuvasti informaatiota eri aistiensa välityksellä sekä ympäristöstä että omasta kehosta. Nämä aistimukset ovat liikkumisen edellytys. Ja toisaalta liikkuminen mahdollistaa havainnoinnin. Valtaosa havainnoinnistamme ja havaintojen perusteella tehdyistä päätöksistämme on tiedostamatonta. Havaintomotoriikkaa voi ja kannattaa kuitenkin harjoitella. Ja niinkuin minkä tahansa taidon osalta, myös havaintomotoriset taidot siirtyvät taitotason kehittyessä tietoisesta mielestä ”selkäytimeen” automaatiotasolle.
Myös jonglöörauksessa tarvitaan ”sivusilmää” havaitsemaan pallojen liikettä.
Eri aisteista keskeisimmässä asemassa on näköaisti. Valtaosa liikkumiseen liittyvistä toiminnoistamme tapahtuu näköaistiin tukeutuen. Itse asiassa meillä on kaksi näköaistia samassa paketissa. Tarkan näön (focal system) alue on vain muutama aste; ojennetun käsivarren päässä olevan peukalon levyinen. Kaikki muu on valistunutta arvaamista, jossa muistilla on suuri merkitys. Tarkan näön avulla tunnistamme kohteita ja esimerkiksi luemme tekstiä. Toinen näköaistimme (ambient system) havaitsee sijaintia ja liikettä. Tämän järjestelmän avulla saamme muun muassa tietoa eri kohteiden sijainnista. Tennispelaajia tutkittaessa havaittiin, että maailman parhaat pelaajat jättävät katseensa mailaan pitemmäksi aikaa kuin heikommat pelaajat. Tätä on selitetty sillä, että liike havaitaan hyvin ”sivusilmällä”. Eli jos Federer haluaa nähdä mitä Nadal tekee, hänen kannattaa pitää katse hetken aikaa omassa mailassaan.
Olin muutama päivä sitten pitämässä jääpallojoukkueelle harjoituksia ja mielenkiinnosta tarkkailin joukkueen kahta maalivahtia. Ykkösveskarimme on viime kaudella maajoukkueessakin esiintynyt aikuisurheilija, eli maalivahti valtakuntamme huipputasolta. Toinen veräjänvartijoista on iältään, kokemus- ja harjoittelutaustaltaan nuorempi, huipulle vielä matkalla oleva urheilija. Harjoituksissa maalivahdit ottivat kiinni päävalmentajan tennismailalla lyömiä jääpalloja. Tässä tehtävässä oli selkeästi havaittavissa ero näiden kahden urheilijan visuaalisissa taidoissa. Maajoukkuevahti otti pallot kiinni liikuttamalla silmiään pään pysyessä paikallaan, kun taas juniorivahti käänsi päätään joka kerta. Kykyä löytää liikkuva kohde ja seurata sitä ainoastaan silmiä liikuttamalla pidetään urheilussa tärkeänä visuaalisena taitona. Kysyin myös, että missä maalivahdeilla oli tarkkaavaisuuden kohde, mitä he katsoivat valmentajan lyönnissä? Maajoukkuevahti kertoi katsovansa mailakäden ranteen asentoa, juniorin katseen hakiessa palloa. Arvatkaapa kumpi pystyi ennakoimaan paremmin ja olemaan ajoissa oikeassa paikassa? On tietysti hätiköityä tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä kahden yksilön suoritusten perusteella, mutta saumattoman hyvin nuo suorituserot istuivat havaintomotoriikan teorioihin. Keskustelin tästä aiheesta myös ystäväni, Sotkamon Jymyn pesäpallojoukkueen kapteenin, Jani Komulaisen kanssa. Jani kertoi samantapaisista havainnoista pesäpallon parissa ja hän sanoi painottavansa ääreisnäön merkitystä. Vaikka pelaaja katsoo eteenpäin, niin hän silti näkee mitä sivuilla tapahtuu. Aivan huippukaveri ei siis välttämättä liikuta päätään eikä silmiään, muuten kuin harhaustustarkoituksessa. Siispä ”lisää treeniä – silmät liikkuu!”.
Miten sitten näitä visuaalisia taitoja voi harjoitella? Yksi hyvä metodi on kirjoittaa palloihin numeroita ja kirjaimia ja harjaannuttaa erilaisten heitto- ja kiinniottoharjoitteiden kautta silmiä löytämään nopeasti nämä symbolit ja pitämään katse kohteessa ilman katseen harhailua. Havaintoon kannattaa myös kytkeä päätöksenteko, eli havainnon perusteella tehdään päätös toiminnasta. Esimerkiksi näin: Valmentajalla on käsissään kaksi palloa, joista toiseen on kirjoitettu kirjain ja toiseen numero. Urheilija seisoo selin valmentajaan. Kuullessaan valmentajan sanovan urheilijan nimen hän kääntyy (vuorotellen oikean ja vasemmalle kääntyen) ja ottaa valmentajan heittämän pallon kiinni oikealla kädellään, jos pallossa on kirjain ja vasemmalla kädellään, jos pallossa on numero. Monet tutkijat ovat sitä mieltä, että havaintotaidot ovat lajispesifejä, joten harjoittelu kannattanee toteuttaa lähellä omaa lajia.
Kuten esimerkiksi näkövammaiset urheilijat ovat osoittaneet, ilman näköaistiakin pystytään huikeisiin suorituksiin. Sulkemalla silmät saadaan yksinkertaisistakin harjoitteista muita aisteja haastavia ja herkistäviä. Taitavaksi pyrkivän urheilijan tavoitteena tulisi olla hyvät visuaaliset taidot unohtamatta silti muita aisteja.
