Kyllä Siperia opettaa

Siperia opettaaJaakkolan Timo totesi tuossa jokin aika sitten, että eiköhän aleta keräämään taitojen oppimiseen liittyviä sanontoja. Timo oli lukenut Nikolai Bernsteinin lausahduksen ”Kyllä keho tietää”. Innostuin tästä ajatuksesta ja kokosin joukon sananlaskuja ja sanontoja ja pohdiskelin niiden takana olevaa teoriaa liittyen taitoharjoitteluun ja taitojen oppimiseen.

”Tekemällä oppii”

Learning by doing on aivan taitoharjoittelun ydintä. Guthrien (1952) mukaan taito on kyky tuottaa lopputulos maksimallisella varmuudella ja minimaalisella energialla tai minimaalisessa ajassa. Tämän määritelmän mukaan taitosuorituksella on joku tarkoitus, suoritus ei ole vahinko ja se on taloudellinen. Miten sitten tähän päästään, miten taitoja opitaan? Alan gurut, viime lokakuussa edesmennyt Richard Schmidt ja Timothy Lee (2014) määrittelevät motorisen oppimisen sarjaksi harjoitteluun liittyviä prosesseja, jotka johtavat suhteellisen pysyvään kykyyn tuottaa taitavia suorituksia. Tässä oleellista on tuo kyky tuottaa liikkeitä, yksittäisen suorituksen perusteella on vaikeaa arvioida taitotasoa. Otsikon sanontaan tämän määritelmän kiinnittää yhteys harjoitteluun. Kukaan ei synny taitavaksi, taidot opitaan harjoittelun avulla. ”Tekemällä oppii”. Harjoittelu vaikuttaa aivoihin. Eräässä erittäin mielenkiintoisessa tutkimuksessa vertailtiin lontoolaisten taksi- ja bussikuskien aivoja, ja todettiin että taksikuskien hippokampusalue oli bussikuskien vastaavaa suurempi. Linja-auton kuljettajat ajoivat aina samaa reittiä, joten heidän ei tarvinnut harjoitella osoite- ja karttatietoja siinä määrin kuin taksin kuljettajien. Harjoittelu kasvatti ja muokkasi taksikuskien aivoja (Ericsson & Pool 2016). Taitojen oppiminen on hyvin yksilöllinen prosessi, jonka jokainen oppija tekee itse ”Jokainen on oman onnensa seppä”.

Työ tekijäänsä kiittää

Taitojen oppiminen vaatii runsaasti työtä. Anders Ericssonin (1993) eksperttiystutkimuksissa on osoitettu työnteon eli harjoittelun määrän ja suoritustason välinen yhteys. Hieman kärjistetysti voidaan sanoa, että mitä enemmän harjoittelet, sitä paremmaksi tulet. Toki Ericssonkin korostaa määrän ohella harjoittelun laatua, hän puhuu tarkoituksenmukaisesta harjoittelusta (deliberate practice). Taitojen oppimiseen liittyy ylioppiminen. Opeteltavaa asiaa harjoitellaan vielä sen jälkeenkin, kun se alkaa sujua (Ives 2014). ”Harjoittelu tekee mestarin”, ”Ahkeruus kovankin onnen voittaa” ja ”Kertaus on opintojen äiti” -ajattelut vastaavat hyvin taitojen oppimisen haasteisiin. Taitojen oppiminen on aikaa vievää puuhaa. Ericssonin (1996) havaintojen mukaan huipputason saavuttaminen edellyttää noin kymmenen vuotta päämäärätietoista harjoittelua. ”Ei hoppu hyväksi

Toistoja ilman toistoja

Nikolai Bernsteinin (1967) kenties siteeratuin lausahdus on taitoharjoittelun luonnehtiminen toistoharjoitteluksi ilman toistoja. Bernstein tarkoittaa tällä sitä, että taitoharjoittelussa ei ole kyse jonkin tietyn liikesuorituksen toistamisesta, vaan ongelmanratkaisuprosessin toistamisesta. Ivesin (2014) mukaan englanninkielessä termi training viittaa fysiologisten ominaisuuksien kehittämiseen. Voima- ja kestävyysharjoittelu ovat esimerkkejä tästä. Taitoharjoittelussa puolestaan käytetään termiä practice. Ominaisuusharjoittelussa samaa suoritusta pyritään toistamaan, kun taas taitoharjoittelussa vaihtelu on elimellinen osa harjoittelua. Vaihtelun avulla oppijan sisäinen malli (skeema) liikesuorituksesta tarkentuu, syvenee ja jäsentyy (Schmidt & Lee 2014). Mikäli suoritus toistetaan kerta toisensa jälkeen samanlaisena, oppija tuottaa liikeratkaisun työmuististaan, jolloin opittavan asian mieleen painaminen ei ole tehokasta. ”Unohtaminen auttaa muistamaan” -sanonta luonnehtii osuvasti vaihteluun perustuvan taitoharjoittelun filosofiaa.

Oppia ikä kaikki

Liikunta- ja urheilualan kirjallisuudessa on perinteisesti pidetty taitojen oppimista lapsuuteen kiinnittyvänä ominaisuutena. ”Vanha koira ei opi uusia temppuja” -sanonta kuvastaa osuvasti tätä ajattelua. Tutkimusmenetelmien kehittymisen myötä on kuitenkin pystytty osoittamaan, että taitoharjoittelun seurauksena, ei ainoastaan lapsilla ja nuorilla, vaan myös aikuisilla ja ikääntyneillä aivoissa tapahtuu harjoittelun seurauksena muutoksia, jotka ovat oppimisen perusta. Kognitiivisen neuropsykologian dosentti Markku Penttonen mainitsi luennollaan, että oppiminen on koko eliniän kestävä tapahtumasarja ja että satavuotiaat olivat oppineet eräässä tutkimuksessa uusia taitoja.

Taitoja opitaan ja niitä unohdetaan. Onneksi opitut liikuntataidot säilyvät kuitenkin verrattain hyvin liikemuistissa. Joonas Kalarin tuore väitöstutkimus (2016) vahvistaa sanonnan ”Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa” paikkansapitävyyden. Kalarin tutkimuksessa osoitettiin, että kouluiässä hankitut liikehallintataidot säilyivät aikuisikään saakka. Toisaalta Kalarin väitöstutkimus osoitti, että myös aikuisena on mahdollista oppia liikehallintaa.

Sitä saa mitä tilaa

Taitojen oppimisessa voidaan tunnistaa kaksi koulukuntaa: spesifisyys ja monipuolisuus. Spesifisyyden kannattajat vannovat lajinomaisen harjoittelun nimeen. ”Hiihtäjäksi tullaan hiihtämällä”, ”Ei kusihätä paskomalla lähre”. Monipuolisuuden puolesta liputtajat puolestaan korostavat vaihtelun merkitystä.

Kanadalainen liikunta- ja urheilusosiologi Jean Côté (2007) on laatinut erilaisia malleja reiteistä huipulle. Varhaisen erikoistumisen mallissa oma laji valitaan hyvin aikaisin ja sitä harjoitellaan runsaasti ja lajispesifisti. Myöhäisen erikoistumisen mallissa alakouluiässä kokeillaan erilaisia urheilulajeja ja liikuntamuotoja ja omaan lajiin erikoistutaan noin yläkouluiän loppupuolella. Myöhäisen erikoistumisen mallissa korostuu monipuolinen harjoittelu. Yksi avaintekijöistä huipulle pääsystä on psyykkinen jaksaminen. Vaihtelua sisältävän harjoittelun on osoitettu olevan jaksamisen kannalta edullinen: ”Vaihtelu virkistää”. Jonathan Harnum (2014) haastatteli huippumuusikko Nicholas Barronia ja kysyi, kuinka paljon tämä oli harjoitellut. Vastaus oli hämmentävä, ”en harjoittele koskaan”. Jos kovaa työtekoa ei subjektiivisesti koeta kovana työntekona, niin voisi ajatella, että loppuun palaminen ei kolkuttele ihan lähellä

”Keho tietää”

Bernsteinin kuuluisa kommentti; ”Kyllä keho tietää” liittyy itseorganisoitumiseen ja tiedostamattomaan oppimiseen. Perinteisesti taitoharjoittelulle on ollut tyypillistä vahva valmentaja- tai opettajakeskeisyys. Lineaarisessa taitoharjoittelupedagogiikassa urheilija pyrkii toistamaan valmentajan näyttämään tai kuvaileman mallisuorituksen. Toiminnalle on tunnusomaista kontekstista irrallaan oleva drilliharjoittelu ja runsas verbaalinen palaute. Oppija saa ohjeita kuinka etukäteen määrätty liike suoritetaan. Tätä toimintatapaa on kritisoitu muun muassa siitä, että se ei kehitä älykkäitä, ajattelevia ja itsenäisiä urheilijoita, se estää urheilijoita löytämästä omia ratkaisuja liikeongelmiin. On myös osoitettu, että valmentajat valmentavat ja opettajat opettavat samalla tavalla kuin heitä itseään on valmennettu tai opetettu (Chow 2016). Non-lineaarisessa pedagogiikassa jokainen löytää itse oman ratkaisunsa liikeongelmiin. Non-lineaarinen pedagogiikka korostaa jokaisen oppijan yksilöllisyyttä ja luottaa siihen, että oppijan keho itse löytää juuri sille parhaiten sopivan tavan liikkua: ”Mä oon mikä oon en voi muuksi tulla”. Oppiminen hahmotetaan dynaamiseksi vuorovaikutukseksi oppijan, ympäristön ja tehtävän kesken. Jokainen tilanne ja jokainen yksilö on uniikki. Herakleitoksen sanoin: ”Kukaan ei voi astua kahdesti samaan virtaan, sillä sen enempää astuja kuin virtakaan ei ole sama.” Valmentaja tai opettaja muokkaa tehtävän ja olosuhteet sellaisiksi, että oppijan on mahdollista itse löytää juuri hänelle sopivin ratkaisu liikkumiseen. ”Kyllä Siperia opettaa” Suuri osa tästä prosessista on tiedostamatonta, implisiittistä oppimista. (Davids, Button & Bennet 2007).

Bernstein totesi myös, että ”Mestari ei ole kopioitavissa”. Jokaisen ihmisen yksilöllinen ruumiinrakenne määrittää optimaalisen, yksilöllisen liikkumistyylin, joka hyödyntää optimaalisella tavalla liikkumisen reaktiivisia voimia. Jokaisen liikkujan tulee löytää hänen oma henkilökohtainen tapansa liikkua.

Samanlaista ajattelua edustaa Wolfgang Schöllhornin retorinen kysymys: ”Voiko kopiosta tulla alkuperäistä parempi?”

”Alku aina hankalaa – lopussa kiitos seisoo”

Kuten edellä todetaan muutamaankin otteeseen, taitojen oppiminen edellyttää pitkäjänteistä ja määrätietoista harjoittelua. Fitts & Posner (1967) jäsensivät taitojen oppimisprosessin kolmeen vaiheeseen; kognitiivinen vaihe, assosiatiivinen vaihe ja autonominen vaihe. Oppimisen alkutaival on hankala ja sisältää runsaasti virheitä ja epäonnistumisia. oppimisprosessin loppupää taasen on hyvin palkitseva. Automaatiotasolla taitosuoritus on helppo ja vaivaton. Vaikkakin perintötekijöillä on oma merkityksensä (mm. Rees et al 2016), niin nykykäsitys taitojen oppimisesta aivan huipputasolle asti on hyvin optimistinen ja rohkaiseva. Jos harjoittelussa vallitsee energisoiva ilon ja intohimon ilmapiiri, niin lähes mikä vaan on mahdollista. Voimakas sisäinen motivaatio ja urheilun parissa viihtyminen ovat avaintekijöitä: ”Minkä ilotta oppii sen surutta unohtaa”.

Ja tähän loppuun oma lempisanontani teille jediksi aikoville: ”May the skill be with you”.

Taitotohtori

 

Lähteitä ja oheislukemista:

Bernstein, N. (1967). The co-ordination and regulation of movements. Oxford. Pergamon Press.

Chow, J. & Davids, K. (2016). Non-linear pedagogy in skill acquisition: An introduction. Routledge.

Côté, J., Baker, J. & Abernethy, B. (2007). play and practice in the development of sport expertise. Teoksessa Tenenbaum, G. & Eklund, R. Handbook of sport psychology. New York. Wiley.

Davids, K., Button, C. & Bennett, S. (2007). Dynamics of skill acquisition: A constraints-led approach. Champaign,IL. Human Kinetics

Ericsson, A. (1996). the road to excellence: The acquisition of expert performance in the arts and sciences, sports, and games. Mahwah, NJ:Erlbaum.

Ericsson, A., Krampe, R. 6 Tesch-Roemer, C. (1993). The role of deliberate practice in the acquisition of expert performance. Psychological Review 100(3), 363-406.

Ericsson, A. & Pool, R. (2016). Peak – secrets from the new science of expertise. Houghton Mifflin Harcourt.

Guthrie, E.R. (1952). The psychology of learning. New York: Harper & Row.

Fitts, P. & Posner, M. (1967). Human performance. Oxford, England: Brooks and Cole.

Harnum, J. (2014). The practice of practice. Sol Ut Press.

Ives,J. (2014). Motor behavior – Connecting mind and body for optimal performance. Lippincott Williams & Wilkins.

Kalari, J. (2016). Minkä nuorena hallitsee sen aikuisena taitaa? Liikehallinnan pysyvyys kouluiästä aikuisikään – 24 vuoden seurantatutkimus. Väitöskirja. Turun yliopiston julkaisuja sarja C, 418.

Penttonen, M. (2012). Virikkeitä laadukkaaseen varhaiskasvatukseen aivotutkimuksesta. Luento Educassa 28.1.2012.

Rees, T., Hardy, L., Güllich, A., Abernethy, B., Côté, J., woodman, T., Montgomery, H., Laing, S. & Warr, C. (2016). The great british medalist project: A review of current knowledge on the development of the world’s best sporting talent. sports Med (2016) 46:1041-1058.

Schmidt, R. & Lee, T. (2014). Motor learning and performance. Champaign,IL. Human Kinetics.

Kirjoittajasta

sami_kalaja

Sami Kalaja
Johtaja, LitT
Taitovalmennuksen asiantuntija
sami.kalaja@kihu.fi

Aikaisemmat kirjoitukset