Tämän blogikirjoituksen otsikko on peräisin Shunryu Suzukin kulttiteoksesta Zen Mind, Beginner’s Mind. Nyt kun koronaviruspandemia on rajoittanut harjoittelu- ja liikkumismahdollisuuksia, korostuu affordanssien merkitys.
Päiväkoti-ikäiset tyttärentyttäreni olivat metsäretkellä ja huomasivat ison kiven, joka hetken päästä oli heidän liukumäkensä. Oivallinen esimerkki siitä, kuinka nuori mieli ei ollut rajoittunut kiven käyttömahdollisuuksien suhteen. Esimerkki myös siitä, kuinka kiven ja tyttöjen ominaisuudet sopivat toisilleen ja seurauksena oli liukumisen perustaidon harjaantumista kehittävää fyysistä aktiivisuutta hauskanpidosta puhumattakaan.
Mikä on affordanssi (affordance)? Käsitteelle ei ole (vielä) olemassa osuvaa suomennosta. Eräässä väitöstutkimuksessa käytettiin ilmaisua ”tarjouma”, mutta sekään ei ole hyvä. Tarjouma terminä korostaa ympäristön osuutta, kun taas James Gibsonin mukaan affordanssi on sekä ympäristössä että yksilössä. Gibson kirjoittaa ytimekkäästi:
”The affordances of the environment are what it offers the animal, what it provides or furnishes, either for good or ill. The verb to afford is found in the dictionary, the noun affordance is not. I have made it up. I mean by it something that refers to both the environment and the animal in a way that no existing term does. It implies the complementarity of the animal and the environment.”
J. Gibson (1979)
Affordanssit ovat niitä toimintamahdollisuuksia, -kutsuja ja -houkutuksia, joita havaitsemme ympäristössämme. Affordanssit ovat hyvin yksilöllisiä ja ne muodostuvat sekä ympäristön ominaisuuksista että yksilön kyvyistä. Tuossa kiven päältä liukumisesimerkissä kivi oli juuri oikean korkuinen, sille pystyi pieni lapsi kiipeämään vähän ponnistellen. Kiven pinta oli kalteva ja hieman sileä, erinomaisen hyvä liukumiselle. Tyttöjen kiipeämistaidot ja fyysiset ominaisuudet riittivät kiven päälle pääsemiseen ja sieltä alas laskemiseen. Psyykkisesti tarkasteltuna kivi oli sopivan jännittävän korkea, siinä oli haastetta, muttei liikaa.
Affordanssit ovat siis erilaisia eri ihmisille. Puun oksa voi houkutella riippumaan, mutta vain silloin, kun riippujan voimat sen sallivat. Riippuja ei myöskään voi olla niin painava, että oksa katkeaa. Myös tässä esimerkissä affordanssi on sekä yksilössä että ympäristössä. Affordanssien havaitsemiseen vaikuttavat yksilön oma käsitys omasta kyvykkyydestään sekä koeteltu ponnistelun tarve. Tähän yhteyteen sopii hyvin Anders K. Ericssonin luonnehdintaa määrätietoisesta harjoittelusta (deliberate practice):
”Ekspertiksi pyrkivä tarkoitushakuisesti rakentaa harjoituksia ja hakee tilanteita, joissa tavoitteen saavuttaminen ylittää oman suoritustason.”
Uimahallin parkkipaikan kaideketjut yhdistettynä parkouraajan taitoihin muodostavat suoritustason ylittävän haasteen ja mahdollisuuden tasapainoiluun.
Toinen arkipäivän esimerkki affordanssista näyttäytyi Harjulla, jossa JKUn yleisurheilijat olivat menossa juoksemaan aitoja alamäkeen erinomaisen valmentajansa Antti Mero jr:n kanssa. Kerrassaan hieno oivallus yhdistää ylirytmi-, nopeus- ja tekniikkaharjoittelua. Affordanssit voivat myös muuttua. Sama rinne, joka eilen mahdollisti aitajuoksun alamäkeen, tarjoaakin tänään viime yön pakkasen ja lumisateen jäljiltä mahdollisuuden liukumiseen.
Valmentajien ja liikuntakasvattajien keskeinen tehtävä on ohjata urheilijoita ja liikkujia löytämään näitä affordansseja. Lajirajat ylittävä ristiin keskustelu on osoittautunut varsinaiseksi affordanssihautomoksi. Aikoinaan paras paikka oppia urheiluvalmennusta ja liikuntapedagogiikkaa oli Liikunnan kahvio, jossa eri lajien osaajat kohtasivat.
Aloitin tämä kirjoituksen siteeraamalla Suzukia ja päätän tekstin samalla metodilla:
”Kun olet se mikä olet, näet asiat niin kuin ne ovat ja tulet osaksi ympäristöäsi.”
Taitotohtori
