Taitotohtorin diagnoosi: Mikä teki Lauri Markkasesta niin taitavan?

Lauri Markkanen on noussut rakettimaisella vauhdilla koripallon huipulle. Pitkäksi pelaajaksi Lauri on poikkeuksellinen taitava. Minulla on ollut erinomainen tilaisuus seurata läheltä Lauri Markkasen urakehitystä. Olen tuntenut Laurin isän, Pekan jo vuosikymmeniä ja toimin Laurin liikunnanopettajana hänen käydessään Kilpisen yläkoulua.

Laurin menestykseen on lukuisia selittäviä tekijöitä; kehon mittasuhteet, ammattitaitoinen valmennus, oikeat valinnat seurojen ja opiskelupaikkojen suhteen jne jne. Rajaudun tässä kirjoituksessa kuitenkin tarkastelemaan niitä tekijöitä, jotka minun subjektiivisen tulkintani mukaan ovat johtaneet siihen, että Lauri on hämmästyttävän taitava koripalloilija.

Kaiken perustana intohimo harjoitteluun

Huipputaitavaksi kehittyminen edellyttää runsaasti harjoittelua (mm. Côtè & Fraser-Thomas 2010). Ilman sisäsyntyistä motivaatiota harjoitella matkanteko saattaa käydä ylitsepääsemättömän raskaaksi. Kuten Jarmo Liukkonen (2016) toteaa, niin ”Motivaatio vaikuttaa keskeisesti siihen, miten urheilija sitoutuu harjoitteluun ja urheilumenestyksen vaatimaan elämäntapaan… Vanhemmat ja valmentaja eivät voi luoda ja ylläpitää urheilijan motivaatiota, vaan sen täytyy syntyä urheilijan sisältä, aluksia rakkaudesta liikkumista kohtaan myöhemmin rakkaudesta lajiin.” Yksi osa motivoitumista on tavoitteen asettelu. Kouluaikanaan Lauri ei haaveillut ainoastaan pelaamisesta NBA:ssa, vaan hän kertoi tavoitteekseen olla NBA-joukkueen avausviisikossa. Liikunnanopettajana huomasin Laurin intohimon uusien asioiden opettelemiseen. Nopeasti kasvanut poika ei suinkaan kuulunut soveltuvuuskokeilla valitun, eri lajien urheilijanaluista koostuvan, urheiluluokan parhaimmistoon esimerkiksi telinevoimistelussa. Ennakkoluulottomuus ja intohimo oppia uusia liikkeitä oli kuitenkin silmiinpistävää. Tässä kohtaa kello kääntyy mielessäni noin kolmekymmentä vuotta taaksepäin. Vesa Linnamo otti minuun yhteyttä kysyen, voisinko valmentaa erästä liikuntatieteelliseen pyrkivää koripalloilijaa telinevoimistelutehtävissä. Opetinkin sitten mm puolivoltin tekniikkaa Pekka ”Volkki” Markkaselle ja opetuksestani huolimatta hän pääsi opiskelemaan Liikunnalle. Sama oppimisen palo, mikä Pekalla oli tuolloin, leimusi myös Laurin silmissä, kun hän vuorollaan oli voimisteluopissani. Rehellisyyden nimissä on tosin todettava, että ”puolivolttiomena” ei kyllä puusta kauas pudonnut J

Perhe sosiaalistaa urheiluun

Ensimmäiseksi menestystekijäksi nostaisin perheen ja etenkin vanhempien oman urheilutaustan. Laurin molemmat vanhemmat, isä Pekka ja äiti Riikka ovat maajoukkuetason koripalloilijoita. Pekka Markkanen pelasi yliopistotasolla Yhdysvalloissa sekä ammattilaisen Unkarissa, Espanjassa, Saksassa ja Ranskassa. Laurin isoveljet Eero ja Miikka ovat myös hyvin urheilullisia. Miikka on esiintynyt koripallon nuorten maajoukkueessa ja Eero pelaa jalkapalloa ammatikseen. Kaikki Markkasen pojat olivat oppilaitani Kilpisen koulussa ja sainkin kuulla lukemattoman määrän ”raportteja” perheen sisäisistä yksi vs yksi -pihapeleistä. Isän ammattilaisura yhdistettynä yliopistolliseen valmentajakoulutukseen varmisti sen, että pihapeleissä annetut esimerkit, ohjeet ja palaute olivat sekä käytännön että teorian kannalta valideja. Mikäpä voisikaan olla taidon kehittymisen kannalta parempaa sparria kuin yksykköset maajoukkuesentteriä vastaan?

Perheen merkitystä urheilu-uralle korostavat myös tieteelliset tutkimushavainnot. Perhe on noussut monissa tutkimuksissa yhdeksi keskeisimmistä tekijöistä urheilijakehityksessä (mm. Salasuo ym. 2015). Eksperttiystutkijat Ericsson ja Charness (1999) toteavat, että: ”varhainen ohjaaminen ja vanhempien maksimaalinen tuki ovat paljon tärkeämpiä kuin synnynnäinen lahjakkuus”. Outi Aarresola kirjoittaa tuoreessa väitöskirjassaan (2016), että ” …vanhempien kiinnostus urheiluun näkyy perheen arvoissa, asenteissa ja tavoissa ja siten välittyy myös lapsille tärkeänä elämänsisältönä. Kilpailuorientaatio ”periytyy” vanhemmilta lapsille…

Aina löytyi pelikaveri ja paikka harjoitella

Omatoiminen harjoittelu on motivoivampaa, kun sitä ei tarvitse tehdä yksin. Lauri on ollut siinä onnellisessa asemassa, että hänellä on aina ollut kaveri saatavilla. Edellä mainittujen perheenjäsenten rinnalle (ja välillä jopa edellekin) nostaisin Semi Laineen ja Eero Abbeyn. En muista Kilpiseltä yhtään välituntia, jolloin edellä mainitut pelurit eivät olisi jollakin tavalla pelanneet koripalloa, olipa kesä tai talvi. LIITU-tutkimus tarkastelee lasten ja nuorten liikuntakäyttäytymistä (Kokko & Mehtälä 2016). Tuoreen raportin mukaan paljon liikkuvat nuoret saavat paljon tukea kavereiltaan. Laurin osalta tämä kyllä toteutui kirjaimellisesti.

Motivaation ja kavereiden lisäksi tarvitaan aika ja paikka harjoittelulle. Omalta osaltani yritin helpottaa harjoittelupaikkamurheita avaamalla koulun ovet edellä mainituille kavereille. Koulun rehtorin ominaisuudessa annoin määräyksen koulun siivoojille päästää pojat liikuntasaliin aamuisin. Siivoojat tulivat kouluun aamukuudelta ja lukemattomina aamuina siellä olivat myös nämä koripallopojat. Sitten kun pojat olivat siinä kehitysvaiheessa, että heidät uskalsi päästää omin päin puntille, myös koulun kuntosalin ovet avautuivat omatoimiselle harjoittelulle. Kirjaimellisesti ottaen taisin rehtorina vähän oikaista noissa vastuukysymyksissä, mutta mielestäni omatoimisen koripalloharjoittelun mahdolliset riskit olivat kyllä merkittävästi hyötyjä pienemmät.

Pihapelien ja ei-organisoidun harjoittelun merkitystä huipulle pyrkimisessä korostavat tieteellisten tutkimusten tulokset. Paljon siteeratussa Manuel Hornigin, Friedhelm Austin ja Arno Güllichin tutkimuksessa (2014) verrattiin jalkapallossa Saksan huipulle (Bundesliiga/Saksan maajoukkue) yltäneitä pelaajia niihin pelaajiin, jotka olivat jääneet 5.-6. divaritasolle. Huiput erottuivat harjoittelutaustoiltaan divarin tahkoajiin siinä, että heillä oli juniorivaiheessa enemmän omatoimista pelailua sekä toinen laji jalkapallon ohessa. Tätä toista lajia tosin ei tehty kovinkaan paljoa, vain noin kerran viikossa, mutta se silti oli riittävästi tilastollisen merkitsevyyden kannalta (=lue, kyse ei ollut sattumasta).

Tasapaino ohjatun ja omatoimisen harjoittelun välillä

Omatoiminen harjoittelu, mukaan lukien pihapelit, on tärkeä, jopa elintärkeä elementti taitavuuden kehittymiselle. Se ei kuitenkaan yksin riitä. Anders Ericsson korostaa mainiossa kirjassaan Peak: Secrets from new science of expertise (2016) määrätietoisen harjoittelun merkitystä huipulle pääsyssä. Pelkkä määrän kerääminen taitoharjoittelussa ei tee autuaaksi, toiminnassa pitää olla jatkuvasti sopivan kokoista haastetta. Osuva vertaus Ericssonilta on autolla ajaminen; henkilöllä on saattanut olla ajokortti vuosikymmeniä ja ajokilometrejä takana satoja tuhansia. Mutta jos ajamisen kehittäminen ei ole ollut systemaattista ja koko ajan eteenpäin pyrkivää, seurauksena voi olla hyvinkin vaatimaton ajotaito.

Laurin taitoa ovat vieneet eteenpäin ohjatuissa koripalloharjoituksissa useat ammattitaitoiset valmentajat, joista mieleeni nousevat Ensio Helimäki, Aki Karjalainen, Jari Laine, Ilja Saralahti, Juuso Konttinen ja Tristan Fay. Toisaalta suuri määrä valmentajia sisälsi riskin linjattomuudesta ja kokonaistilanteen hahmottumattomuudesta, mutta toisaalta se taas toi taitojen opetukseen monipuolisuutta ja erilaisia, toisiaan täydentäviä ja syventäviä näkemyksiä. Yksi merkittävä maininta Laurin juniorivuosilta oli eri pelipaikkojen pelaaminen. Lauri on pelannut kaikkia paikkoja, mikä seikka ei varmaankaan ole ollut huono asia taitojen ja pelikäsityksen kehittymisen kannalta. Havaintotaitojen oppimisella ymmärretään ”lisääntynyttä kykyä puristaa ympäristöstä informaatiota vihjeistä, joita aikaisemmin ei olla käytetty” (Johnson & Proctor 2017). Tämä ominaisuus kehittyi, kun Lauri pelasi eri rooleissa. Kuten urheilijan polku –mallissa ”kuuluukin”, omatoiminen pelailu antoi tilaa ohjatulle harjoittelulle uran edetessä. Henrik Dettmannin johdatuksella Jyväskylän maisemat vaihtuivat Laurilla Helsinkiin. Näkemykseni mukaan erittäin suuri merkitys Laurin taitojen kehittymiselle oli Märskyssä tehty työ Hanno Möttölän ja Antti Koskelaisen kanssa. Koripallotaidot sinällään eivät ole mahdottoman vaativia, mutta kun mukaan otetaan puolustus, joka pyrkii kaikin mahdollisin keinoin häiritsemään taitosuorituksia, tilanne muuttuu oleellisesti. Hanno Möttölän oppien merkitystä Laurin taitojen edistymiselle ei voi ylikorostaa.

Video: Lauri Markkanen vuonna 2012 Tristan Fayn vetämissä Kilpisen aamutreeneissä.

Monipuolinen koululiikunta urheiluluokalla teki hyvää päälle ja koordinaatiolle

Isoveljiensä tapaan myös Lauri pääsi Kilpisen urheiluluokalle yläkouluun.  Kilpisen liikunnanopetuksessa johtoajatuksena on monipuolisuus. Liikuntalajit eivät ole itsetarkoitus, vaan ne ovat työkaluja eri ominaisuuksien kehittämiselle. Periaatteessa Laurilla olisi ollut mahdollisuus käyttää liikuntatunteja lajiharjoitteluun, mutta laajan liikevaraston hankkimiseksi, yleisen urheilullisuuden ja harjoitettavuuden edistämiseksi päädyttiin siihen, että Lauri teki motorisia taitoja ja fyysisiä ominaisuuksia kehittäviä oppisisältöjä liikuntatunneilla. Keskustelin asiasta myös isä-Pekan kanssa ja hän allekirjoitti nämä ajatukset täysimääräisesti. Yksi opetuksessa käytetty ”työkalu” oli koripallo. Näillä tunneilla otin Laurilta oikean käden pois; aina jos hän koski palloon oikealla kädellä, seurauksena oli vastapuolen pallonhallinta. Lauri oli omassa lajissaan niin ylivoimainen suhteessa kuihin, että normikoripallossa ei olisi ollut hänen kehittymisensä kannalta mitään mieltä. Sen sijaan vasemmalla kädellä operoiminen oli erinomaista taitoharjoittelua. Pääpaino liikuntatunneilla (joita Laurilla yläkouluaikana oli vähintään neljä tuntia viikossa koko yläkoulun ajan) oli yleisessä kehonhallinnassa, voimistelutyyppinen alkulämmittely kuului lukuisiin tunteihin. Keskeisiä oppisisältöjä olivat myös erilaiset hypyt. Kerran ennen tunnin alkua Lauri yritti donkata, kuitenkaan siinä onnistumatta. Kokeilimme miten viimeinen askel kannattaisi ottaa. Lauri ponnisti tietoisesti liian pitkällä viimeisellä askeleella ja sitten liian lyhyellä. Näin virheistä oppimisen, yrityksen ja erehdyksen kautta, löytyi varsin nopeasti paras tapa ponnistaa ja donkkikin alkoi sujua.

Päänupille muiden lajien urheilijoiden kanssa samalla luokalla oleminen oli varmaan erittäin tervettä. Hyvää vastapainoa korikselle tarjosi myös frisbee-golf, jota Lauri harrasti yhdessä isänsä ja veljiensä kanssa. Voisin kuvitella, että sielunhoidon lisäksi frisbee-golfin peluulla on positiivinen siirtovaikutus koripallon taitavuuteen esimerkiksi keskittymisen ja etäisyyksien arviointien kautta.

Laurin tarinassa on runsaasti yhtymäkohtia Stanley Cup -voittaja Olli Määtän tarinaan, mutta se onkin sitten toisen blogikirjoituksen arvoinen juttu se.

Lähteitä ja oheislukemista:

Aarresola, O. 2016. Nuorten urheilijapolut. Tutkimus kilpaurheiluun sosiaalistumisen normeista, pääomista ja toimijuudesta. Akateeminen väitöskirja. Jyväskylän yliopisto. Studies in sport, physical education and health 246.

Côtè,J. & Fraser-Thomas,J. 2010 Play, practice, and athlete development. Teoksessa Farrow, D., Baker, J. & MacMahon, C. (toim.) Developing sport expertise. Rotledge.

Ericsson,A. & Pool,R. Peak: Secrets from the new science of expertice. 2016. Houghton Mifflin Harcourt Publishing Company. New York.

Ericsson, A. & Charness, N. 1999. Expert performance: Its structure and acquisition. Teoksessa Ceci, W., Williams, D. Muir & Slater, A. (toim.) The nature-nurture debate: The essential readings (ss.200-256). Malden, MA: Blackwell.

Harnum, J. 2014. The practice of practice. Sol Ut Press.

Hornig, M., Aust, F. & Güllich, A. 2014.Practice and play in the development of German toplevel professional football players.  European Journal of Sport Science.

Johnson, A. & Proctor, R. 2017. Skill acquisition & training. Psychology press. Achieving expertise in simple and complex tasks. Routledge.

Kokko, S. & Mehtälä, A. (toim.) 2016 Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa. LIITU-tutkimuksen tuloksia 2016. Valtion Liikuntaneuvoston julkaisuja 2016:4.

Liukkonen, J. 2016. Psyykkiset tekijät urheilussa ja niiden analysointi. Teoksessa Mero, A., Nummela, A., Kalaja, S. & Häkkinen, K. Huippu-urheiluvalmennus. Teoria ja käytäntö päivittäisvalmennuksessa. VK-Kustannus oy.

Salasuo, M., Piispa, M. Huhta, H. 2015. Huippu-urheilijan elämänkulku: tutkimus urheilijoista 2000-luvun lopun Suomessa. Helsinki: nuorisotutkimusverkosto & Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 166.

Kirjoittajasta

sami_kalaja

Sami Kalaja
Johtaja, LitT
Taitovalmennuksen asiantuntija
sami.kalaja@kihu.fi

Aikaisemmat kirjoitukset