Liikunta- ja urheilutaitojen oppiminen on aktiivinen ja hyvin yksilöllinen prosessi. Valmentaja tai opettaja ei voi oppia urheilijan tai oppilaan puolesta. Jokainen tekee oman oppimisensa itse. Yksilölajeissa valmentajan ja urheilijan välinen vuorovaikutus on kahden ihmisen välistä. Valmentaja antaa ohjeita ja palautetta ja urheilija katsoo ja kuuntelee sekä kertoo oman mielipiteensä. Joukkuelajeissa ja liikunnanopetuksessa asetelma on haasteellisempi. Pallopeleistä on tuttu tilanne se, että valmentaja paasaa kopissa erätauolla, mutta pelaajat eivät kuuntele, ehkä ovat kuuntelevinaan. Näin silloin, kun valmentaja suuntaa viestinsä koko joukkueelle. Sen sijaan, kun valmentaja puhuu yhdelle pelaajalle, niin tämä kuuntelee ja samalla kuuntelevat kiinnostuneina kaikki muutkin. Tästä esimerkkinä Juha “Dallu” Dahlströmin kertoma mainio tarina takavuosilta, jossa koripallovalmentaja kuiskasi puoliajalla pukukoppiin mennessä kokeneelle pelaajalle “Mä huudan sitten sinulle.” Valmentajan varsinainen viestinnän kohde oli kolmen nuoren pelaajan ryhmä. Ja kopissa sitten valmentaja paasasi tälle kokeneelle pelaajalle. Totta kai muutkin pelaajat kuulivat ja kuuntelivat tätä esitystä. Taitavalla tavalla hyvä valmentaja sai viestinsä menemään perille ilman, että nuorten pelaajien (tai vanhan ketun, joka tiesi mistä on kyse) koettu pätevyyden tunne kärsi kolauksen. Ja kuten arvata saattaa, niin puoliajan jälkeen kolmikko pelasi kuin ihmisen mieli 🙂
Taitoja voi opettaa vain yhdelle ihmiselle kerrallaan
Joku viisas on todennut, että taitoja voi opettaa vain yhdelle ihmiselle kerrallaan. Toisaalta ryhmän hallinta edellyttää usean ihmisen yhtäaikaista havainnointia. Haloo Helsingin lyriikka kuvastaa oivallisesti tätä pulmaa:
”Mut jos tuijotat vaan yhtä puuta koko metsä voi kadota, Mut jos sä näet vaan metsän et ehkä huomaa puuta hienointa.”
Tähän yhteyteen täytyy kyllä todeta, että kyse on nimenomaan tilanteista, joissa valmentaja/opettaja ja urheilija/oppilas ovat keskinäisessä vuorovaikutustilanteessa motoristen taitojen oppimistilanteessa. Hyvä valmentaja luo olosuhteet, joissa tekeminen itsessään opettaa. Eli taitoja voi opettaa vain yhdelle ihmiselle kerrallaan, mutta useampi ihminen voi kyllä oppia yhtä aikaa.
Opettaja opetti, oppilaat eivät kuunnelleet
Edesmennyt Mikko Pehkonen tutki Lapin yliopistossa liikunnanopetusta. Hänen mielenkiintoinen havaintonsa oli, että siinä kun opettaja käytti liikuntatunnin ajasta 60 % palautteen antamiseen, niin vastaavasta ajasta oppilas käytti ainoastaan yhden prosentin (!) palautteen vastaanottamiseen. Mikko kirjoittaa palautteen laadusta seuraavasti: “Palautteen kohdistamisella on havaittu olevan merkitystä taitojen edistymiseen. Palaute vaikuttaa positiivisesti oppilaan taitotasoon, kun se kohdistuu liikesuorituksen kokonaisrakenteeseen. Suorituksen yksityiskohtia käsittelevä palaute vaikuttaa taitoihin negatiivisesti. Opettajan ohjeiden annon laadullinen arviointi on pätevä oppimisen ennustaja.”
Pätevyyden ja autonomian tunteet saavat oppijan kuuntelemaan
Avaintekijöitä tehokkaalle oppimiselle ovat koettu pätevyys ja koettu autonomia. Muun muassa Chiviacowsky, Wulf, Lewthwaite, Laroque de Mereiros & Käfer sekä Fairbrother, Laughlin & Nguyen (kiitos vinkeistä Juuso Konttinen) ovat tutkineet, mikä merkitys taitojen oppimisessa on sillä, että oppijat saavat itse päättää milloin heille annetaan palautetta suorituksesta. Kerta toisensa jälkeen ne koehenkilöt, jotka saivat palautetta sitä itse pyytäessään, oppivat paremmin kuin ne koehenkilöt, joille annettiin palaute ulkoa päin kontrolloidusti. Yksi keskeinen havainto oli se, että koehenkilöt pyysivät palautetta onnistuneiden yritysten jälkeen. Meille valmentajille ja opettajille on iskostettu mieliin periaate, jonka mukaan palaute on erityisen tärkeä silloin, kun suoritus on menossa väärään suuntaan. On kuitenkin vahvaa näyttöä siitä, että suorittajan itsensä pyytämä palaute, jolla hän hakee vahvistusta sille, että hän on oikealla tiellä, on oppimisen kannalta tehokkaampaa. Itse säädelty oppiminen näyttäisi olevan ulkoa ohjattua menetelmää parempi menetelmä niin aikuisilla kuin lapsillakin. Tosin lasten osalta kyky hyödyntää palautteen antamaa tietoa lopputuloksesta näyttäisi lisääntyvän iän myötä. 10-vuotiailla lapsilla näyttäisi olevan vaikeuksia käsitellä suurta informaatiomäärää. Autonomian tunnetta pönkittää myös se, että oppijat saavat itse vaikuttaa siihen, kuinka monta kertaa he yrittävät suoritusta.
Oppimista ei kannata tukahduttaa liiallisella neuvomisella
Itse säädeltyä palautetta koskevissa tutkimuksissa yllättävä havainto oli se, että oppijat pyysivät palautetta odotettua harvemmin. Janellen (1995,1997) tutkimuksissa osallistujat pyysivät palautetta alle 12 % yrityksistä ja Wrisbergin & Peinin (2002) tutkimuksessa koehenkilöt pyysivät saada nähdä videodemonstraation ennen suoritusta ainoastaan 9,8 % yrityksistä. 82 % näistä pyynnöistä tapahtui opettelun kolmen ensimmäisen päivän aikana. Lisäksi toisen ja kolmannen päivän palautepyynnöistä 92 % tapahtui kolmen ensimmäisen yrityksen aikana. Wulf & Toole (1999) raportoivat, että koehenkilöt pyysivät fyysistä ohjausta 92 % ensimmäisen yrityksen aikana, mutta vain 25 % viimeiseen yritykseen liittyen.
Eräässä tutkimuksessa tarkastelun kohteena oli ajoitustarkkuus. Yhdelle koehenkilöryhmälle ei määritelty onnistuneen suorituksen kriteerejä lainkaan, toiselle ryhmälle kerrottiin, että neljän millisekunnin virhe on onnistunut suoritus ja kolmannella ryhmällä vastaava virhemarginaali oli 30 millisekuntia. Koehenkilöt saivat itse pyytää palautetta suorituksistaan ja kuten edellä todettiin, niin palautetta pyydettiin onnistuneiden yritysten jälkeen. Ryhmä, jolla onnistumisen kriteerit olivat kaikista tiukimmat, oppi muita ryhmiä heikommin. Tämäkin löydös tukee sitä havaintoa, että onnistuneeksi koetun jälkeen itse pyydetty palaute edistää oppimista parhaiten.
Näitä tutkimuksia luettaessa ja tulkittaessa kannattaa pitää mielessä se, että tutkimusten tehtävät olivat yksinkertaisia suorituksia, kuten esimerkiksi hernepussien tarkkuusheitto heikommalla kädellä tai jonossa syttyvien lamppujen syttymisajan arviointia. Tulokset antavat vahvasti suuntaa oppimisen arviointiin, mutta sellaisenaan tulosten siirtäminen koskemaan urheilutaitoja on ”suoralta oikaisemista”.
Minkä vuoksi palaute toimii parhaiten, kun oppija pyytää sitä itse?
Miksi näin? Miksi itsesäätely on tärkeä elementti oppimiselle? Silloin kun itse saa päättää milloin palaute annetaan, vahvistuu autonomian tunne ja kun palaute kohdistuu onnistuneisiin yrityksiin, niin se puolestaan voimistaa pätevyyden kokemista. Miksi koettu pätevyys ja autonomia ovat oppimiselle eduksi? Tunne itsekontrollista aikaansaa oppijan aktiivisemman paneutumisen oppimistapahtumaan ja aistimusten syvempään prosessointiin. Juuri tätä omien aistimusten aktiivista tulkitsemista pidetään taitojen oppimisen kannalta tärkeänä. Lisäksi kun oppija voi itse kontrolloida oppimistilannetta, niin hänen motivaationsa vahvistuu ja harjoitustilanne kohtaa paremmin oppijan henkilökohtaiset tarpeet. Edellä mainituissa tutkimuksissa selviteltiin myös sitä, että toimiiko itse pyydetty palaute paremmin, jos se pyydetään ennen yritystä vai yrityksen jälkeen. Tulosten mukaan yrityksen jälkeen pyydetty palaute toimi paremmin. Tätä tutkijat selittivät sillä, että jos oppija saa päättää yrityksen jälkeen, että annetaanko hänelle palaute, niin tällöin oppija itse arvioi omaa suoritustaan ja tekee päätöksen palautteesta tähän itsearviointiin perustuen. Itsearviointi tehostaa oppimista, koska siinä sisäistä palautetta verrataan ulkoiseen palautteeseen. Tämä puolestaan lisää oppijan itsenäisyyttä ulkoisen palautteen suhteen. Oppimisen edellytys on juurikin tämä sisäisen palautteen vertaaminen ulkoiseen palautteeseen (tietoon lopputuloksesta), näin sisäinen palaute saa merkityksen ja sitä voidaan tulkita tarkoituksenmukaisesti jatkossa.
Taitojen opettaminen on yksilölaji – myös joukkuelajeissa
Yhteenvetona voisi todeta, että yksilöllisyys on elinehto tehokkaalle ja tuloksekkaalle taitojen opettamiselle. Yksilöllisyyteen puolestaan päästään, kun autonomian ja pätevyyden tunteet mahdollistuvat oppimisprosessissa. Oppimiselle on eduksi, jos palaute oppijalle annetaan silloin, kun hän itse sitä haluaa. Ja sekin harva palaute mitä oppija pyytää, kohdentuu onnistuneisiin yrityksiin ja tapahtuu pääasiallisesti oppimisen alkuvaiheessa. Valmentajan ja opettajan tulee tunnistaa tämä ilmiö ja jättää tilaa oppimiselle silloin kun oppija itse sitä tahtoo.
Loppukevennys : Jos lapsestasi ei tule ammattilaisurheilijaa, syy on sinussa 🙂
Monet vanhemmat haaveilevat siitä, että lapsesta tulisi huippu-urheilija. Baseballin parista on todettu, että entisten ammattilaispelaajien lapsilla on yli 800-kertaa ei-ammattipelaajien lapsia suurempi todennäköisyys päästä ammattilaiseksi. Voit siis katsoa peiliin ja syyttää itseäsi siitä, että et lapsena harjoitellut tarpeeksi;)
“May the Skill be with You!”
