Jos se onkin silmä jota kannattaa opettaa

Jos se onkin silma jota kannattaa opettaaValtakunnan eturivin taitoajattelijoihin lukeutuvat Minna Blomqvist ja Kaisu Mononen Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksesta kirjoittavat huippuvaiheen asiantuntijatyöstössä (ilmestyy KIHUn julkaisusarjassa piakkoin) seuraavaa: ”Suomessa lajisuorituksella on perinteisesti vahva biomekaaninen painotus, jonka seurauksena myös tietämys lajitekniikasta on useissa lajeissa korkealla tasolla. Toisaalta tietoa ja ymmärrystä kognitiivisten taitojen merkityksestä taidon oppimisessa sekä psyykkisten ja fyysisten valmiuksien huomioimisesta taitosuorituksen kehittämisessä ei välttämättä tällä hetkellä tiedosteta riittävän hyvin.”

Allekirjoitan tämän ajatelman täysin. Suomessa tekniikkavalmennus kohdistuu lähes yksinomaan liikesuorituksen viimeiseen osaan, ketjun viimeiseen lenkkiin. Valmennuksen kohteena on miltei poikkeuksetta liikkeen tekninen suoritus kaikkine detaljeineen. Ja samalla laiminlyödään liikeketjun alkupää enemmän tai vähemmän täysin.

Quiet Eye training

Mutta olisiko sittenkin tarkoituksenmukaisempaa kohdentaa valmennukselliset toimenpiteet liikesuorituksen alkupäähän, havaitsemiseen ja päätöksentekoon? Ainakin silloin, kun kyse on taidon opettelusta? Tämä näkökulma tuli mieleeni, kun luin hyvin mielenkiintoista tutkimusartikkelia ”Quiet eye training improves throw and catch performance in children” (Miles et al 2014 Psychology of Sport and Exercise). Tutkimuksessa testattiin Quiet Eye –ilmiön hyödyntämistä lasten taitoharjoittelussa. Quiet Eye on kanadalaisen Joan Vickersin esittelemä konsepti, joka tarkoittaa katseen kiinnittymistä kohteeseen juuri ennen liikesuoritusta, esimerkiksi heittämistä tai potkaisemista. Katseen pitäminen kohteessa on Vickersin mukaan kriittisen tärkeää liikkeen kontrolloinnin kannalta. Ekspertit eroavat noviiseista siinä, että he pystyvät pitämään katseensa kohteessa kauemmin. Taitava liikkuja löytää aloittelijaa nopeammin sen mihin kannattaa katsoa ja pitää katseensa tässä kohteessa, kun taas aloittelijan katse hypähtelee sinne tänne nopeasti. Vickersin Quiet Eye -tekniikkaa on hyödynnetty runsaasti eri lajeissa, esimerkiksi golfissa ja jalkapallossa.

Milesin tutkimusryhmän tutkimuksessa kymmenvuotiaille lapsille (16 kpl) opetettiin heittämistä ja kiinniottamista. Suoritusten arviointi tehtiin käyttämällä MABC-testistöä (Movement Assesment Battery for Children). Koehenkilöille asetettiin silmänliikekamera päähän ja heille näytettiin ja kerrottiin heittämisen ja kiinniottamisen mallisuoritus, jonka jälkeen he itse heittivät ja ottivat kiinni. Tämän esitestauksen jälkeen koehenkilöt arvottiin kahteen ryhmään. Ensimmäistä ryhmää ohjeistettiin Quiet Eye -tekniikalla ja toista ryhmää Technical training -metodilla. Molemmat ryhmät seurasivat samaa protokollaa; ensin he katsoivat mallivideon, jonka jälkeen heiltä kysyttiin suorituksen ydinkohdat. Tällä varmistettiin, että lapset olivat ymmärtäneet asian oikein. Tämän jälkeen he heittivät 30 heittoa seinään ja ottivat kiinni 30 heittoa tutkijalta kahden metrin etäisyydeltä. Viimeisessä vaiheessa koehenkilöt suorittivat MABC-testistön heitto-kiinniottotehtävän. Joka viidennen yrityksen jälkeen koehenkilöille kerrattiin joko Quiet Eye- tai tekniikkaohjeet. Testauksen jälkeen koehenkilöt tekivät vielä jälkimittaussuoritukset ilman ohjeistuksia.

Quiet Eye vs. tekniikkaryhmä

Quiet Eye -ryhmää neuvottiin heittämään näin: ”Katso kuinka videon tyttö tähtää kaikessa rauhassa kohteeseen seinässä ennen heittoa. Tarvitset hyvään heittoon tähtäyspisteen. Kohdista katseesi tähtäyspisteeseen ja laske kahteen ennen kuin alat heittämään. Muista: tähtää kohteeseen, laske kahteen ja heitä.”

Vastaavat ohjeet tekniikkaryhmälle olivat: ”Katso kuinka videon tyttö pysähtyy hetkeksi ennen käden sujuvaa heittoliikettä. Tehdäksesi hyvän heiton sinun tulee laskea kahteen ennen kuin heilautat kätesi sujuvasti aina pallon irrotukseen asti. Muista; pysähdy ja laske kahteen ja heitä sitten tasaisella käden heilautuksella ja sujuvalla irrotuksella.”

Kiinnioton ohjeistus Quiet Eye -ryhmälle oli tämä: ” Näetkö kuinka tyttö pitää katseensa kohdistettuna palloon koko sen ajan, kun pallo lentää hänen ojennettuihin käsiinsä? On hyvin tärkeää, että keskityt kovasti katsomaan palloa, kun se tulee takaisin sinulle. Ottaessasi kiinni, katsoa palloa niin kauan kun se tulee sinun käsiisi. Muista; seuraa palloa heti kun näet sen aina siihen asti kun se on käsissäsi.

Ja sama kiinniotto-ohjeistus tekniikkaryhmälle: ”Näetkö kuinka tyttö katsoo palloa kädet ojennettuina. On hyvin tärkeää katsoa palloa kun se tulee käsiisi. Keskity palloon, kun se tulee ojennettuihin käsiisi. Muista; katso palloa koko matkan käsiisi asti.”

Heiton ja kiinnioton linkittäminen kerrottiin Quiet Eye-ryhmälle näin: ”Tyttö pitää katseensa kiinni pallossa koko ajan, kun se pomppaa seinästä. Tämä on tärkeä osa heiton ja kiinnioton yhdistämistä. Linkittääksesi nämä taidot sinun tulee katsoa palloa, kun se pomppaa seinästä aivan kuin lukisit kirjoitusta pallossa. Tämä on hyvin tärkeää kiinnioton parantamiseksi. Muista; katso tarkasti siihen kohtaan missä pallo osuu seinään. Keskity katsomaan, kun se pomppaa.”

Tekniikkaryhmän ohjeet olivat: ”Heiton jälkeen tyttö asettaa kätensä yhteen ja kurottaa eteenpäin, kun pallo lähestyy. Yhdistääksesi heiton ja kiinnioton, sinun kämmenpohjiesi tulee olla yhdessä niin ettei käsiesi välissä ole rakoa, josta pallo voisi mennä läpi. Ojenna kätesi eteen ottaaksesi pallon pehmeästi ja turvallisesti kiinni. Muista; ojenna kätesi eteen valmiusasentoon kämmenpohjat yhdessä.”

Tulokset osoittivat, että Quiet Eye –ryhmän kiinniottosuoritus parani alku- ja loppumittausten välillä 23 %, kun vastaava parannus tekniikkaryhmällä oli 4%. Molemmilla ryhmillä kiinnioton paranemista selitti se, että koehenkilöt oppivat astumaan seinästä ponnahtavaa palloa vastaan. Quiet Eye –ryhmällä harjoittelun seurauksena katseen fiksaatio tähtäyskohteeseen ja katseella pallon seuraaminen parani, toisin sanoen katse pysyi kauemmin kohteessa. Tekniikkaryhmällä tähtäyspisteen katsominen heikkeni ja katseella pallon seuraamisessa ei tapahtunut muutosta.

Vaikka tässä tutkimuksessa olikin tiettyjä metodologisia rajoitteita, niin tuloksia voi kyllä pitää suuntaa antavina. Kyseinen tutkimus osoitti Quiet Eye –ilmiöön perustuvan opettamisen olevan käyttökelpoinen lapsilla. Aikuisilla kyseinen käyttökelpoisuus on osoitettu jo aiemmin (mm Vine 2012).

Urheilupiireissä puhutaan paljon synnynnäisestä peliälystä. Vallalla on uskomuksia, joiden mukaan pelaajaksi/maalintekijäksi synnytään. Taitotohtori kuittaa nämä jutut pötypuheina. Kyse on pitkälti havainnointikyvyistä, jotka puolestaan ovat harjoitettavissa. ”Synnynnäinen” peluri on todennäköisesti tiedostamattaan harjaannuttanut havainnointitaitojaan tavalla tai toisella. Laadukas taitovalmennus edistää systemaattisesti liiketaitojen rinnalla havainnointia ja päätöksentekoa. Tämän ohella runsas pihapelien ja –leikkien määrä (iästä riippumatta) ja monipuoliset liikuntakokemukset ovat polku taitavuuteen.

Havaintotaidot eivät ole palloilulajien yksinomaisuutta; yhtä lailla voimistelijan tulee nähdä rekkitanko irrotuksissa, uimarin pitää havaita altaan pääty päättääkseen liu’un tai ylimääräisen käsivedon välillä, korkeushyppääjän pitää tietää etäisyys rimaan, pituushyppääjän pitää hahmottaa matka lankulle jne jne.

Havainnointi- ja päätöksentekotaitojen merkitys on huomioitu myös uudessa perusopetuksen liikunnan opetussuunnitelmassa. Kehittämällä oppilaiden havainto- ja päätöksentekotaitoja heille saadaan onnistumisen elämyksiä ja sitä kautta pönkitetään koettua pätevyyttä. Kohentunut koettu pätevyys puolestaan omalta osaltaan vankistaa liikkumisen sisäistä motivaatiota.

May the skill be with you.

 

PS.

Voimistelun suurtapahtumassa, Gymnaestradassa, näkyi hyvin mistä taitavuudessa on oikein kyse; taitava voimistelija vie liikesuorituksen haluttuun lopputulokseen liikkeen aikaisista häiriötekijöistä huolimatta. Kyse ei ole maailman tappiin asti hinkatun tempun mekaanisesta suorittamisesta, vaan jatkuvasta dynaamisesta vuorovaikutuksesta voimistelijan, liikkeen ja ympäristön kesken.

PS2.

Keskustelin havaintomotoriikasta yhden kaikkien aikojen parhaan pesäpalloilijan, Jani Komulaisen kanssa. Tässä Janin kommentteja:

”Omaan lajiimme peilaten: esimerkiksi ulkopelin kiinniotto-heittoyhdistelmä -> taitava ulkopelaaja saa pallon kiinni erilaisista lyönneistä, eri liikesuunnista ja mahdollisista vikapompuista huolimatta. Itse asiassa tehokkaassa lajisuorituksessa juuri kiinniottohetkellä katse kohdistuu jo heiton päämäärään, lukkariin tai pesävahtiin.

Huipputasolla ei siis enää katsota palloa aivan siihen saakka, kun pallo on jo räpylässä. Mistä tämä johtuu? Se johtuu siitä, että havainnointitaito on kehittynyt niin hyväksi, että pallon rata pystytään tunnistamaan etukäteen ja siihen saakka, että esim. pienellä vikapompulla ei ole mitään merkitystä (päätös tulla vastaan, liikkua siten että saat pallon kiinni niin läheltä pomppupistettä, että se tarttuu räpylään).

 Erilaiset pallot, erilaiset pallon vauhdit, erilliset alustat…

Sisäpelissä: Jos korostetaan teknistä suoritusta ja sen hiomista loppuun saakka, lukkari vie sinua pelissä. Miten olet oppinut keskittämään huomiosi lukkarin toimintaa, jos mietit esim. mailan liikerataa? Syötön tempo, korkeus, sijoittelu eri kohtaan lautasta. Joka kerta erilainen hyvällä lukkarilla.

Kokemus: Mitä pienempi lapsi, sitä enemmän katse harhailee esim. kun harjoitellaan lyömistä. Aivan sama golffissa, jalkapallossa… Heitossa tämä on ollut vaikeampi todentaa, mutta tutkimus antaa viitteitä siihen. Eli näyttää olevan luonnollista, että lapset eivät osaa kiinnittää katsettaan kohteeseen. Miksi tätä ominaisuutta ei sitten harjoitettaisi monin eri keinoin?”

Kirjoittajasta

sami_kalaja

Sami Kalaja
Johtaja, LitT
Taitovalmennuksen asiantuntija
sami.kalaja@kihu.fi

Aikaisemmat kirjoitukset