Eero Haapala kertoi Instagramissa mielenkiintoisesta artikkelista liittyen fyysisten ominaisuuksien harjoitettavuuden herkkyyskausiin. Koska Eeroa kannattaa kuunnella, niin etsin tuon artikkelin käsiini ja oikeassa Eero oli – todella mielenkiintoinen kannanotto. Kyseessä on Bas Van Hoorenin ja Mark De Ste Croixin artikkeli ”Sensitive Periods to Train General Motor Abilities in Children and Adolescents: Do Thry Exist? A Critical Appraisal. Strength and Conditioning Journal. March 2020”.
LTAD-malli ja herkkyyskaudet
Unkarilaislähtöisen Istvan Balyin luoma Long Term Athletic Development (LTAD)-malli on maailmanlaajuisesti käytetyin urheilijan polkumalli. Mallin mukaan nuoren urheilijan kehityksessä on sensitiivisiä jaksoja, jolloin fyysiset ominaisuudet ovat erityisen hyvin harjoitettavissa. LTAD-mallissa notkeudelle, nopeudelle, taitavuudelle, kestävyydelle ja voimalle on olemassa biologiseen ja kronologiseen ikään perustuvat herkkyyskaudet. Esimerkiksi nopeuden herkkyyskausiksi nimetään ikävuodet 7-9 & 13-16 ja aerobisen kapasiteetin kasvattamisen herkkyyskaudeksi ajanjakso ennen nopean pituuskasvun vaihetta. Tieteellinen näyttö LTAD-mallin herkkyyskausille on kuitenkin hyvin ohutta ja malli perustuu pitkälti entisen itäblokin valmentajien omiin kokemuksiin. Tästä huolimatta varsin monen urheilulajin urheilijapolkumallien harjoitteluohjeissa nojaudutaan voimakkaasti herkkyyskausiin. Herkkyyskausia tarkasteltaessa tulee erottaa toisistaan sensitiivinen ajanjakso ja kriittinen ajanjakso. Sensitiivisellä kaudella tarkoitetaan jaksoa, jolloin jokin tietty ominaisuus on erityisen hyvin harjoitettavissa. Kriittinen kausi puolestaan on sellainen, jolloin ominaisuutta tulee harjoitella täyden kehittymispotentiaalin saavuttamiseksi. Tämän linjauksen mukaan sensitiivisen herkkyyskauden ulkopuolella tapahtuneella harjoittelulla on vain vähän vaikuttavuutta ja kriittisen herkkyyskauden ulkopuolinen harjoittelu on täysin turhaa. Alkuperäinen LTAD-malli kyllä näkee herkkyyskaudet sensitiivisinä jaksoina, mutta varsin monessa yhteydessä valmentajat tulkitsevat mallin suosituksia kuin kyseessä olisivat kriittiset jaksot.
Onko yleisiä motorisia ominaisuuksia olemassa?
Van Hooren ja Croix pohtivat LTAD-kritiikissään onko nk. yleisiä motorisia ominaisuuksia olemassa, vai olisiko järkevämpää tarkastella urheilusuorituksia. Kuten edellä todettiin, LTAD-mallissa urheilemisen fyysinen puoli on tiivistetty viiteen yleiseen motoriseen ominaisuuteen; voimaan, nopeuteen, kestävyyteen, liikkuvuuteen ja taitavuuteen. Tämä jako on tehty niin sanotun latentin (piilevän) muuttujan mallilla, jossa suorituksen kautta arvioidaan motorista ominaisuutta, esimerkiksi jalkakyykyn avulla mitataan voimaa. Vaikkakin jako viiteen yleiseen perusominaisuuteen yksinkertaistaa ja selventää monitahoista kokonaisuutta, niin yksinkertaistamisessa on ongelmana se (virheellinen) perusajatus, että ominaisuudet olisivat erikseen harjoitettavissa ja niillä olisi erilliset harjoitettavuuden herkkyyskaudet. Tutkijat kysyvät aivan aiheellisesti, että olisiko tarkoituksenmukaisempaa yleisten motoristen ominaisuuksien sijaan tarkastella spesifimmin yksittäisiä motorisia taitoja. LTAD-mallissa on epäselvää, mihinkä motoriseen taitoon herkkyyskaudet viittaavat. Liittyykö esimerkiksi nopeuden herkkyyskausi maksimaaliseen juoksunopeuteen (alaraajojen nopeusominaisuudet) vai uintinopeuteen (ala- ja yläraajojen nopeus) vai kiihdyttämiseen ja suunnanmuutokseen? Näiden herkkyyskaudet ajoittuvat eri tavalla. Esimerkiksi Radnorin et al. (2017) tutkimuksessa vastusharjoittelu kasvupyrähdyksen jälkeen paransi kiihdytysominaisuuksia, mutta ei merkitseväsi juoksunopeutta.
Sen sijaan, että tarkastelu jäsentyy yleisten motoristen ominaisuuksien mukaan, Van Hooren ja Croix esittävät tilalle holistista mallia, jossa keskiössä on motorinen suoritus.
Ominaisuuksien harjoittelusta herkkyyskausilla
Harjoitustyyppi vaikuttaa harjoitusvasteeseen ja se voi olla erilainen eri ikäisillä. Esimerkiksi Rumpfin (2012) havaintojen mukaan plyometrinen harjoittelu oli tehokkain juoksunopeuden kehittäjä lapsilla, kun taas nuorilla parhaat tulokset tuotti plyometria-, vastus- ja sprinttiharjoittelun yhdistelmä. Tutkimusten valossa näyttäisi siltä, että tietyt ominaisuudet ovat ekstrasensitiivisiä vain tietyn tyyppiselle harjoittelulle.
Yksilöllinen vaihtelu on yksi elementti, joka on jäänyt LTAD-mallissa liian vähälle huomiolle. Mikä on harjoitustaustan ja yksilöllisten ominaisuuksien vaikutus harjoittelun vaikuttavuuteen eri herkkyyskausilla? Harjoittelun tuloksellisuus riippuu useista tekijöistä, kuten esimerkiksi käytetystä harjoittelumenetelmästä (sarjat, toistot, kuormat, intervallien kestot jne.), aikaisemmasta harjoittelusta ja geneettisestä perimästä.
Outi Aarresola (2016) tutki väitöskirjassaan urheilijan polkuja ja yksi hänen päähavainnoistaan oli, että on olemassa lukuisia erilaisia yksilöllisiä polkua. Aarresolan tutkimuksessa löydettiin yli 60 erilaista tapaa olla mukana urheilussa.
Van Hooren ja Croix summaavat artikkelinsa lopputoteamukseen, jonka mukaan LTAD-mallissa on paljon hyvää. Varhaisen erikoistumisen riskien esilletuonti, biologisen iän huomioiminen kronologisen iän sijaan sekä keskittyminen pitkän tähtäimen menestymiseen, eikä pikavoittoihin, ovat LTAD-mallin vahvuuksia. Sen sijaan herkkyyskausiajattelu kaipaisi päivitystä ja näyttöön perustuvaa selkänojaa. Tutkijat suosittelevat, että valmentajat eivät nojautuisi LTAD-mallin herkkyyskausijaotteluun, vaan harjoituttaisivat kaikkia ominaisuuksia monipuolisesti urheilijan polun eri vaiheissa. Tämä ei tarkoita, etteikö harjoittelussa saisi olla painopisteitä, kuten esimerkiksi koordinaatioharjoittelu nopean pituuskasvun vaiheessa loukkaantumisalttiuden vähentämiseksi.
Herra Hakkarainen ja liukumoajattelu
Harri Hakkarainen käyttää termiä liukumoajattelu YLEn herkkyyskausia käsittelevässä jutussa 12.4.2020. Tämän ajattelun mukaan herkkyyskausia ei pidä tulkita kirjaimellisesti, vaan harjoittelun on oltava jatkuvasti monipuolista. Harjoittelun painotus voi muuttua pohjautuen terveystarkastuksiin. Liukumoajattelussa viikkoharjoittelu rytmitetään eri elinjärjestelmiä painottaen. Urheilulääkärinä ja valmentajana meritoitunut Hakkarainen myös korostaa yksilöllisyyden merkitystä. Harrin ajattelua tukee myös lasten voimaharjoitteluun erikoistunut kanadalainen professori David Behm, jonka tutkimukset osoittavat, että oikein toteutettuna lasten voimaharjoittelu voidaan aloittaa jo hyvin nuorella iällä.
Oma ajatteluni myötäilee voimakkaasti Herra Hakkaraista. Jos tavoitteena on juoksunopeuden lisääminen nuorella urheilijalla, niin pitäisikö sitten painottaa nopeutta, vai koordinaatiota vai voimaa sen mukaan minkä ominaisuuden herkkyyskausi on kohdalla? Juoksunopeus kuitenkin koostuu kaikista näistä. Vai olisiko kuitenkin parempi treenata monipuolisesti, mielestäni kyllä.
Onko aikuisten taitoharjoittelu ajan haaskausta?
Kannattako aikuisena enää hinkata golfswingiä rangella, jos lyöntiä ei ole nuorena oppinut kunnolla? Oppiiko vanha koira uusia temppuja? Koirasta en tiedä, mutta aivotutkimus osoittaa neurogeneesiä (=uusien solujen syntyminen) tapahtuvan kaiken ikäisillä (ks. mm. Bergmann et al. 2015 Adult neurogenesis in humans tai Aimone et al. 2014 Regulation and function of adult neurogenesis: from genes to cognition). Tällä ilmiöllä on suora yhteys oppimiseen, uudet aivosolut ovat erityisen hyviä muodostamaan muistijälkiä. Unohtakaamme siis herkkyyskausiajattelu ja iloitkaamme siitä, että taitojen oppiminen ei ole tietyn ikäisten lasten yksinomaisuutta.
Taitojen oppiminen voi jatkua koko elämän, jos vaan sen eteen tehdään tarvittavaa työtä eli määrätietoista harjoittelua.
Taitotohtori
