Kumpi voittaa karhu vai leijona? Neuvostokiekon punakone vai Pele ja brassitaiturit?  Pitäisikö urheiluvalmennuksen perustua pelikirjan opetteluun vai pelinluvun kehittämiseen? Voittaako ennakkosuunnitelmaa toteuttava kollektiivi tilanteissa luovalla tavalla toimivat yksilötaiturit? Oppiiko tekniikkadrilleillä pelaamaan? Takaavatko pienpelit ja peliharjoitukset riittävästi altistumisia eri tekniikoiden kehittymiselle? Tekniikkataiturilla, joka ei osaa pelata, ei ole mitään käyttöä ja toisaalta hyväkään pelikäsitys ei juurikaan lohduta, jos henkilökohtainen tekniikka ei mahdollista pelitilanteen mukaisia voittavia ratkaisuja.

Muun muassa näistä asioista kävimme joulun alla Salibandyliiton Miikka Lamun kanssa mielenkiintoisen keskustelun. Salibandyssä näitä asioita on pohdiskeltu ja mikä parasta salibandyllä on vakaa pyrkimys perustaa liittojohtoinen valmennuslinja tutkittuun tietoon.

Pitääkö urheilijan olla robotti vai taiteilija? Kysymys kiteytyy taitojen opettamisen taustateorioihin, jotka voidaan jakaa motorisen ohjelmoinnin/informaation prosessoinnin ja dynaamisen vuorovaikutuksen teorioihin. Näitä teorioita on hyvin avattu muun muassa Cheryl Cokerin teoksessa Motor Learning & Control for Practitioners (Holcomb Hathaway Publishers). Motorisen ohjelmoinnin teoriat painottavat etukäteen opettelua, muistiin tallentamista ja mieleen palauttamista. Motorinen ohjelma -lähestymistapa perustuu aivoissa sijaitsevaan komentokeskukseen, joka tekee kaikki liikettä koskevat päätökset. Kun päätös on tehty, muistista haetaan asianmukainen liikesuunnitelma ja aivot lähettävät toimintaohjeet muualle kehoon. Taitava suoritus on motorisen ohjelmoinnin ajattelutavalla etukäteen opetellun toteuttamista. Tämän teorian mukaan ympäristöstä havainnoitavaa informaatiota tulee työstää. Informaatio itsessään ei tarjoa riittävästi tietoa toiminnan ohjaukselle. Ympäristö tarjoaa vihjeitä, joita taitava suorittaja osaa hyödyntää päätöksenteossaan. Motorisen ohjelmoinnin teoriaa noudattavat valmentajat kertovat ja demonstroivat urheilijalle ohjeet liikesuorituksesta, jonka optimimalli on etukäteen määritelty. Suorituksia toistetaan paljon ja virheet korjataan valmentajan toimesta. Yksilöllisyydelle jää vain vähän sijaa.

Määrätietoisessa harjoittelussa tiedetään tarkkaan mitä harjoitellaan

Tunnettu ja hyvin yleinen motoriseen ohjelmointiin tukeutuva lähestymistapa on määrätietoinen harjoittelu (deliberate practise). Tätä menetelmää käsittelevät Anders Ericsson ja Robert Pool kulttiteoksessaan Peak – Secrects from the new Science of Expertise (Houghton Mifflin Harcourt). Kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen. Tiivistettynä määrätietoista harjoittelua voisi luonnehtia seuraavasti:

”Tosin kuin peli tai leikki, määrätietoinen harjoittelu on hyvin strukturoitu aktiviteetti, jonka eksplisiittinen tavoite on parantaa suoritusta.

Spesifejä harjoitteita kehitetään parantamaan heikkouksia ja suoritusta arvioidaan tarkasti sen edelleen parantamiseksi.

Määrätietoinen harjoittelu edellyttää ponnisteluja ja se ei aina ole nautinnollista.

Yksilöt motivoituvat harjoittelemaan, koska harjoittelu parantaa suoritusta. Lisäksi määrätietoinen harjoittelu ei tarjoa välittömiä rahallisia palkkioita, vaan aiheuttaa kustannuksia sekä valmennuksen että harjoittelupaikkojen suhteen. Tämän vuoksi on tärkeää tiedostaa määrätietoisen harjoittelun pitkäkestoiset vaikutukset.”

Summersin ja Ansonin artikkeli (Current status of the motor program: Revisited. Human Movement Science 28 (2009) 566–577) käsittelee motorisen ohjelmoinnin historiaa. Varhaisimmat kirjoitukset liittyvät 1300-1400 luvulla vaikuttaneeseen merirosvoon Klaus Störtebekeriin. Legendan mukaan teloitettavaksi tuomittu Störtebeker anoi Hampurin pormestarilta, että hänen miehistörivistöstään armahdettaisiin yhtä monta miestä, kuin mitä hän pystyy päättömänä kävellen ohittamaan. Silminnäkijöiden mukaan päätön Störtebeker ohitti yksitoista miestään, ennen kuin pyöveli jalkakampitti hänet. (Tästä huolimatta kaikki miehet teloitettiin (Erwin-Rosenthal 2008)). Tarua vai totta, mene ja tiedä, mutta kiehtova tarina siitä, että motoriikka on etukäteen tallennettu kehoon.

Ekologisen mallin mukaan taito on urheilijan ja ympäristön vuorovaikutuksessa

Motorisen ohjelman teorioita on kritisoitu siitä, että aivojen komentokeskus ei pysty vastaamaan kaikista liikkeiden variaatioista ja säädöistä; kuorma muistille on liian suuri. Dynaamisen vuorovaikutuksen teorioiden mukaan taitavat suoritukset syntyvät dynaamisesta vuorovaikutuksesta lukuisten kehon osien ja muuttujien sekä ympäristön välillä. Taitava suoritus rakentuu urheilijan ja ympäristön vuorovaikutuksesta. Tämä ekologinen teoria puhuu suorasta havainnoinnista, joka tarkoittaa sitä, että ympäristön tarjoama informaatio itsessään on riittävää. Sitä ei tarvitse työstää. Me esimerkiksi tiedämme milloin kohtaamme meitä kohti lentävän pallon silmän verkkokalvolla olevan kuvan koon muutoksesta. Lentoaikaa ja –rataa ei tarvitse erikseen ennustaa ja laskea. Dynaamisen vuorovaikutuksen teoriassa suuri painoarvo on kehon itseorganisoitumisella, keho tietää kuinka toimia. Toisin kuin motorisen ohjelmoinnin teoriassa, dynaamisen vuorovaikutuksen teoriassa oikeaa liikesuoritusta ei ole tarkkaan ennalta määrätty, koska sekä sisäinen että ulkoinen ympäristö vaihtelevat koko ajan. Taito on yksilöllisissä ongelmanratkaisuissa. Siinä missä motorisen ohjelmoinnin teoriassa virheen korjauksen suoritti valmentaja, dynaamisen vuorovaikutuksen teoriassa urheilija korjaa itse virheensä. Liikesuoritusta ei toisteta sellaisenaan, vaan kyse on ongelmanratkaisuprosessin toistamisesta. Tätä tarkoitti Nikolai Bernsteinin kuuluisa luonnehdinta taitojen oppimisprosessista; ”repetitions without repetitions”.

Yksi dynaamisen vuorovaikutuksen teorian käytännön ilmentymistä on non-lineaarinen pedagogiikka ja constraints led coaching. Siinä valmentaja muokkaa tehtävään ja/tai ympäristöön liittyviä rajoitteita opastaen urheilijan kokeilemaan erilaisia tapoja ratkaista käsillä oleva haaste ja löytämään itselle parhaiten toimiva liikemalli. Bruce Leen osuva sitaatti kuvastaa hyvin ekologisen mallin ajattelua: ”The highest technique is to have no technique. My technique is a result of your technique; my movement is a result of your movement.”

Vaihtelu on tärkeää vakaumuksesta riippumatta

Olipa taustateoriana motorinen ohjelmointi/informaation prosessointi tai dynaaminen vuorovaikutus/ekologinen malli, harjoitella pitää paljon ja vaihtelevasti. Tilanteet vaihtelevat jatkuvasti. Motorisen ohjelmoinnin mallissa ensin harjoitellaan sisäinen liikemalli vahvaksi, tämän jälkeen opetellaan säätelemään mallia aina kulloisenkin tilanteen vaatimusten mukaisesti. Avainsana on säätelykyky (adjustability). Dynaamisen vuorovaikutuksen mallissa kohdataan erilaisia tilanteita ja haasteita, joiden kautta opitaan sopeutumaan. Avainsana tässä on sopeutumiskyky (adaptability).

Sama metsä – eri puut

Rafael Nadal kuvailee kirjassaan (Nadal, R. & Carlin, J. (2011) Rafa: my story. Hyperion. New York.), joka ikisen tennislyönnin uniikkiutta seuraavasti: ”Every shot is different; every single one. From the moment the ball is in motion, it comes to you at an infinitesimal number of angles and speeds, with more topspin, or backspin, or flatter or higher. The differences might be minute, microscopic, but so are the variations your body makes – shoulders, elbows, wrists, hips, ankles, knees – in every shot. And there are so many other factors – the weather, the surface, the rival. No ball arrives the same as another; no shot is identical. So every time you line up to hit a shot, you have to make a split-second judgement as to the trajectory and the speed of ball and the make a split-second decision as to how, how hard, and where you must try to hit the ball.”

Kun tätä Rafan tekstiä tulkitsee motorisen ohjelmoinnin silmälasien läpi, niin kiteytys voisi olla sen kaltainen kuin, että ensin harjoitellaan peruslyöntitekniikat vahvoiksi ja niitä sitten säädetään jokaisen tilanteen vaatimuksia vastaaviksi. Dynaamisen vuorovaikutuksen lasien läpi tarkastelussa puolestaan korostuu erilaisille lyönneille altistuminen ja niihin ratkaisujen löytäminen.

Sama metsä – eri puut.

Robotti vai taiteilija? Molemmissa on puolensa ja oikeassa elämässä urheilijoissa ja valmennuksessa on aina piirteitä molemmista. Kyse on pitkälti painotuksista. Itse tykkään kyllä katsoa Zlatanin pelaamista, mutta kelpasi minulle keisari Beckenbauerkin.

Taitotohtori

P.S. tämän tekstin yhtenä alkupamauksena toimi taannoinen Facebook-keskustelu, jossa lapsuuteni sankari, pesäpallovirtuoosi Kale Luoma uskoi todella taitavan ja luoviin ratkaisuihin kykenevän lyöjän voittavan etukäteisskouttaukset, ulkopelikollektiivin ja pelikirja-ajattelun…