Tarkka vai taitava näkijä?

Edellyttääkö urheilussa menestyminen tarkkaa näköä?

Näköaisti on urheilussa hyvin tärkeä. Suurin osa (85-90 %) informaatiosta, jota aistimme ympäristöstämme tulee näköaistin välityksellä. Näköhavainto koostuu useista itsenäisistä ja rinnakkaisista toiminnoista (mm. tarkkuus, värien näkeminen liikkeen ja etäisyyksien havainnointi). On esimerkiksi mahdollista, että henkilö on värisokea, mutta pystyy arvioimaan hyvin etäisyyksiä. Urheiluväkeä pitkään kiinnostanut kysymys on se, että näkevätkö eliittiurheilijat muita tarkemmin. Ensimmäisiä urheilijoiden näköön kohdistuneita tutkimuksia olivat H. Fullertonin testit, joissa näkömittausten kohteena oli baseballlegenda Babe Ruth. Tarinan mukaan Ruth tuli yliopiston mittauslaboratorioon otteluvarustuksessa suoraan pelistä. Babe Ruthin reaktioaika oli 12 % keskivertoihmistä nopeampi ja hän kykeni lukemaan nopeasti vaihtuvista teksteistä 6 kirjainta oikein, kun tavisten vastaava tulos oli 4.5 kirjainta. Sen sijaan perinteisellä näkötestillä mitattuna Ruthin näkö oli varsin heikko. Hänen tuloksensa oli toisessa silmässä 20/200 (=se minkä Ruth näki 20 jalan päästä, keskivertoihminen näki 200 jalan päästä). Babe Ruth ei ollut mikään poikkeus säännöstä, NFL-pelaajista 15 %, NBA-pelaajista 20 % ja olympiaurheilijoista 13 % saavutti näkötesteissä keskivertokansalaista huonomman tuloksen (Gray 2015).

Mann et al. (2007) tutkivat, kuinka paljon näkökykyä pitää heikentää, ennen kuin se vaikuttaa suoritukseen haitallisesti. Koeasetelmassa kriketin pelaajat löivät pallotykin syöttämää palloa käyttäen samalla eri vahvuisia piilolinssejä (neutraali, +1.00, +2.00, +3.00D). Tutkimuksessa koehenkilöiden tarkan näön piti heikentyä lähes sokean tasolle (20/200!), ennen kuin sillä oli suoritusta heikentävä vaikutus. Urheilusuorituksen onnistuminen näyttäisi siis olevan kiinni muista tekijöistä kuin kyvystä nähdä kohde terävänä.

Urheilussa liikkuvan kohteen näkeminen on tärkeää

Perinteinen näkötesti mittaa paikallaan pysyvän kohteen näkemistä. Harvoissa urheilulajeissa on kyse paikallaan olevan kohteen näkemisestä (tietyt ammunnan lajit ovat toki tällaisia lajeja). Useimmiten urheilussa tärkeämpää on liikkuvan kohteen näkeminen. Jotkut ihmiset ovat ”nopeusimmuuneja”, eli katseen kohteena olevan objektin liike ei vaikuta heidän havainnointiinsa haitallisesti. Monissa lajeissa katsottava kohde liikkuu nopeammin kuin urheilija kykenee liikuttamaan silmiään ja kohdetta tulee seurata pitkän aikaa, kuten esimerkiksi syöttäjän heittämä pallo baseballin lyönnissä. Taitavat urheilijat yhdistävät pään ja silmien liikkeet ja näin kykenevät seuraamaan palloa. Sanderson & Whiting 1978 löysivät yhteyden kiinniottotaidon ja nopean kohteen havainnointikyvyn välille.

Poltavski & Biberdorf (2015) tutkivat jääkiekon pelisuoritusten ja visuaalisten havaintotestitulosten yhteyttä. Tutkijat havaitsivat, että nopeammalla reagoinnilla visuaaliseen ärsykkeeseen, paremmalla visuaalisella muistilla, paremmalla visuaalisella erottelukyvyllä ja nopeammalla fokuksen siirtämisellä lähellä ja kaukana sijaitsevien kohteiden välillä, oli positiivinen vaikutus maalitekoon. Hyvät visuaaliset taidot jääkiekkoilijoilla vaikuttivat positiivisesti muun muassa myös jäähyjen määrään.

Ruy et. al. (2013) selvittivät, mikä merkitys päätöksenteossa koripallossa on sentraali- ja periferaalinäöllä. Koehenkilöt katsoivat videoklippejä, joista oli peitetty joko kohde (pallollinen pelaaja) tai ympäristö. Tutkijoiden mukaan ekspertit kykenevät nopeasti löytämään merkityksellisiä ”informaationippuja” visuaalisesta näkymästä riippumatta siitä, oliko näkyvissä kohde vai ympäristö. Ekspertit käyttivät tässä informaation keräämisessä sekä sentraali- että periferaalinäköään.

Miten visuaalisia taitoja tulisi harjoitella?

Näyttäisi siis siltä, että kyse ei ole niinkään siitä, kuinka hyvä näkö on perinteisillä näkötesteillä mitattuna, vaan pikemminkin siitä kuinka taitavasti osataan havainnoida näköaistin avulla. Taitavat urheilijat osaavat etsiä informaatiota ympäristöstään tehokkaasti. Miten näitä visuaalisia taitoja tulisi harjoitella? Thomas, Andrich & Motz (2017) vertailivat kolmen eri visuaalisen harjoittelumenetelmän toimivuutta urheilun kannalta. Koehenkilöinä oli 9-14 -vuotiaita lapsia, joilta testattiin perifeerinen näkö, syvyysarviointi ja visuaalinen reaktioaika. Koehenkilöt myös harjoittelivat näitä asioita. Esimerkki periferaalisen näön harjoittelusta oli harjoitus, jossa koehenkilö tuijotti eteensä ja samaan aikaan heitti palloa ilmaan ottaen pallon kiinni heittokädellä. Harjoittelun edetessä heittely tapahtui kauempana vartalon sivulla, myös heittojen korkeus kasvoi.

Syvyysarviointia harjoiteltiin koskettamalla nopeasti kepin päähän kiinnitettyä palloa. Tutkija piti palloa eri etäisyyksillä. Syvyyshavainnointia harjoiteltiin myös siten, että koehenkilö kohdisti katseensa ikkunan edessä kepin päässä olevaan palloon ja joka 10. sekunti hän katsoi ikkunasta ulos eri etäisyyksillä sijaitsevia kohteita, jonka jälkeen katse kohdistettiin jälleen takaisin palloon. Hauska harjoitus oli eri etäisyyksillä vartalosta sijaitsevan tussin korkin irrottaminen ja paikalleen laittaminen.

Visuaalisen reaktioajan lyhenemistä harjoiteltiin muun muassa heittämällä kolme eri väristä tennispalloa seinään yhtä aikaa. Etukäteen määrätään, mikä pallo otetaan kiinni oikealla kädellä, mikä vasemmalla kädellä ja minkä pallon annetaan pompata maahan.

 

Koehenkilöt kaikissa ryhmissä kehittyivät visuaalisissa taidoissaan. Parhaiten kehittyi periferaalinäköä harjoitellut ryhmä.

Stroboharjoittelu on mielenkiintoinen menetelmä

Eräs mielenkiintoinen menetelmä havaintomotoriikan kehittämiseen on stroboharjoittelu. Sain vihjeen tähän maailmaan näköfysiologi Timo Koljoselta (kiitos Timo erittäin mielenkiintoisista ja sivistävistä keskusteluista liittyen urheilijan näköön). Timon esimerkin innoittamana myös KIHUlle hankittiin välkkylasit. Strobo- tai välkkylasit ovat aurinkolasit, jotka pimenevät ja vaalenevat rytmikkäästi. Sekä tummennuksen määrä (30-70 %) että välkyntätaajuus (10-50 Hz) ovat helposti säädettävissä. Stephen Mitroff et al. (2013) tutkivat stroboharjoittelun vaikuttavuutta NHL-pelaajilla. Tulokset olivat erittäin lupaavia, stroboharjoittelun positiiviset vaikutukset siirtyivät jääkiekkokaukaloon lajisuorituksiin (tosin tutkimuksen koehenkilöjoukko oli aika pieni; 11 Carolina Hurricanesin pelaajaa). Smithin & Mitroffin (2012) tutkimus puolestaan osoitti, että stroboharjoittelu paransi urheilijoiden ennakointia ja ajoitusta. Olemme Aki Karjalaisen kanssa kokeilleen välkkylasien toimivuutta muutaman liigakiekkoilijan kanssa ja ainakin ensikokemuksemme ovat rohkaisevia.

 

Vastaus otsikon kysymykseen:

Tutkimustiedon valossa näyttäisi vahvasti siltä, että visuaalinen taitavuus on urheilussa tärkeämpi ominaisuus kuin näön tarkkuus. Visuaalisia taitoja on kohtalaisen helppo harjoitella ja mikä parasta, urheilijat kokevat havaintomotoriikkaharjoittelun hauskana. Ja mikäs sen parempaa kuin harjoittelu, joka on motivoivaa ja hyödyllistä.

 

Lähteitä:

Fullerton, H. (1921). Why Babe Ruth is Greatest Home-Run Hitter. Popular Science Monthly, 99 (4), 19-21,110.

Gray, R. Vision in Sports. The Perception & Action Podcasts. 14.5.2015.

Gray, R. Eye Movements in Sports. The Perception & Action Podcasts. 6.9.2015.

Gray, R. Vision training programs. The Perception & Action Podcasts. 26.9.2015.

Poltavski, D. & Biberdorf, D. (2015). The role of visual perception measures used in sports vision programmes in predicting actual game performance in Division I collegiate hockey players. J Sports Sci 2015;33(6):597-608.

Mann, D., Ho, N., Souza, N. & Taylor, S. (2007). Is optimal vision required for the successful execution of an interceptive task? Human Movement Science 26(3):343-56 · July 2007.

Mitroff, S., Friesen, P., Bennett, D.,Yoo, H. & Reichow, A. (2013)

Enhancing Ice Hockey Skills Through Stroboscopic Visual Training. Athletic Training & Sports Health Care | Vol. 5 No. X 2013

Ryu, D., Abernethy, B., Mann, D., Poolton, J. & Gorman, A. (2013). The role of central and peripheral vision in expert decision making. Perception 2013, vol 42, 591-607.

Sanderson, F. & Whiting, H. (1978) Dynamic visual acuity: a possible factor in catching performance. J Mot Behav 1978 Mar;10(1):7-14.

Smith, T. & Mitroff, S. (2012). Stroboscopic Training Enhances Anticipatory Timing. International Journal of Exercise Science 5(4): 344-353, 2012.

Thomas, C., Andrich, P. & Motz, V. (2017) Comparison of three types of vision therapy exercises on visual skills of sports performance. Optomery & Visual Performance vol 5 (1), 21-26.

 

Kirjoittajasta

sami_kalaja

Sami Kalaja
Johtaja, LitT
Taitovalmennuksen asiantuntija
sami.kalaja@kihu.fi

Aikaisemmat kirjoitukset