Olli Määttä, Eero Markkanen, Lauri Markkanen, Emma Koistinen… – urheiluluokkatoiminta huippu-urheilu-uran rakennuspalikkana

Mikä yhdistää otsikossa mainittuja urheilijoita? Vastaus ei ole oma laji; Olli on jääkiekkoilija, Eero jalkapalloilija, Lauri koripalloilija ja Emma yleisurheilija. Yhdistävä tekijä on se, että he ovat kaikki käyneet Kilpisen koulun urheiluluokan. Toki voi olla sattumaakin, että tämä varsin edustava otos suomalaisia urheilijoita edustaa samaa perin tavallista peruskoulun yläastetta. Jotenkin olisin kuitenkin taipuvainen ajattelemaan, että Kilpisen liikunnanopetuksella ja urheiluluokkatoiminnalla on oma osuutensa näiden urheilijoiden menestyksessä.

Olli Määttä ja Sami Kalaja pesäpalloilemassa. Kuva: Sari Vesalainen.

Lisää aikaa ja monipuolisuutta harjoitteluun

Suurimmat sudenkuopat yläkouluikäisten urheilijoiden valmentautumisessa ovat puute harjoitteluajasta ja -paikasta sekä harjoittelun yksipuolisuus. Näitä haasteita urheiluluokkatoiminta pyrkii taklaamaan. Hyödyntämällä tuntijaon valinnaisuutta ja lukujärjestysratkaisuja voidaan kohtalaisen pienin ponnistuksin sisällyttää noin kymmenen tuntia harjoitteluaikaa viikossa koulupäivien yhteyteen. Monipuolisuutta harjoitteluun saadaan liikuntatunneilta. Olisi silti naivia ajatella, että liikunnanopetus yksinään tuottaisi urheilumenestystä. Vahva urheiluseura- ja lajiliittotoiminta on ehdottomasti se selkänoja, johon kilpaurheilumme tukeutuu. Sen sijaan tietynlainen liikunnanopetus voi hyvinkin tukea valmentautumista. Raameja toiminnalle asettaa luonnollisestikin liikuntatuntien määrä. Suomessa on surullisen vähän liikuntaa koulussa. Liikunnan merkitys kansamme hyvinvoinnin ja jopa kilpailukykymme edistäjänä on jäänyt oppiainekohtaisen edunvalvonnan jalkoihin. On itsepetosta ajatella, että nykyisillä liikuntatuntimäärillä saataisiin yhtään mitään aikaan fyysisten ominaisuuksien suhteen. Voima-, nopeus- ja kestävyysharjoittelun periaatteet voidaan toki käsitellä, mutta varsinaiseen ominaisuusharjoitteluun käytössä olevat liikuntatunnit eivät kyllä riitä mitenkään. Sama pätee myös lajitaitoihin. Lajitaidot ja -tekniikat vaativat sen verran runsaasti harjoittelua, että liikuntatuntimäärät eivät riitä alkuunkaan. Sen sijaan vaikuttaisi siltä, että keskittymällä liikunnallisiin perustaitoihin voidaan saada hyvinkin merkittäviä oppimistuloksia.

Perustaidot luovat pohjan lajitaidoille

Taitoja voidaan luokitella usealla eri tavalla. Yksi käyttökelpoinen tapa on jakaa taidot yleis- ja lajitaitoihin. Yleistaidot luovat perustan, jonka päälle varsinaiset lajitaidot rakentuvat. On itsestään selvää, että esimerkiksi jalkapalloilijan tulee osata juosta tai koripalloilijan hypätä. Yleistaidoilla on kuitenkin laajempi merkitys lajitaidoille. Vaikutus voi olla positiivinen, vaikka asianomaista taitoa ei sellaisenaan lajissa käytettäisikään. Tuskin kiekkoilija alkaa kesken pelin tekemään yhden jalan flamingoseisontaa. Sen sijaan harvemmin ehkä tulee ajatelleeksi, että yhden jalan tasapainottelulla on voimakas yhteys luistelunopeuteen. Yleistaitojen harjoittelulla on positiivinen vaikutus lajitaitoihin. Taitojen oppimista edesauttavat myös urheiluluokkalaisten lajitaustat. Kun samalla luokalla on useiden eri lajien urheilijoita, he oppivat toinen toisiltaan. Laadukas liikunnanopetus kehittää ”urheilun lukutaitoa”; nuoret oppivat sekä motorisia perustaitoja että eri fyysisten ominaisuuksien harjoittelemisen pääperiaatteet.

Vuoropuhelu seuraväen kanssa tärkeää

Monipuoliset liikuntatunnit ja lajiin pureutuva seuraharjoittelu höystettynä omatoimisella harjoittelulla ja pelailulla muodostavat ihannetilanteessa eheän kokonaisuuden, joka on enemmän kuin osiensa summa. Onnistuminen edellyttää kuitenkin tiivistä vuoropuhelua koulun, seuran ja kotiväen kesken. Kilpisen koululla on jo pitkään ollut aktiivinen keskusteluyhteys eri lajien seurojen kanssa. Jääkiekko on tästä hyvä esimerkki; kiekkoseura on aktiivisesti kuulolla nuorien pelaajiensa koulunkäynnistä ja tarpeen vaatiessa patistusta koulutehtävien hoitoon tulee myös valmentajien suunnalta. Jypin Mikko Palsola ansaitsee erityismaininnan seuran ja koulun välisen yhteistyön edistämisestä. Yleisurheilussa pisimmälle seuran ja koulun välisen vuoropuhelun vei Jarkko Finni. Kilpinen antoi Jarkolle koulun jaksosuunnitelmat ja lukujärjestykset, joista ilmeni liikuntatunnit sisältöineen ja kuormituksineen, sekä koeviikot, tet-harjoittelut ym. Jarkko puolestaan tiedotti koulua harjoitusohjelmasta, kilpailuista ja leireistä. Sekä koulu että seura olivat tietoisia toistensa tekemisistä ja joustivat tarvittaessa. Jos Jarkon valmennettavilla oli esimerkiksi tulossa tärkeät kilpailut, niin liikuntatunneilla oli mahdollisuus ottaa kevyemmin ja toisaalta taas tiukan koeviikon lähestyessä seuraharjoitukset olivat kevyempiä.

Urheilijaidentiteetti kannustaa harjoittelemaan

Yksi urheiluluokkatoiminnan vahvuuksista on urheilijaidentiteetin pönkittyminen. Urheiluluokkalaisiin kohdistuu erilaisia odotuksia, jotka parhaimmillaan alkavat toteuttamaan itse itseään. Terveellinen ruokailu on yksi esimerkki. Kun kaikki muut luokalla syövät kuten urheilijan tulisi syödä, niin nuori urheilija itsekin lähtee tähän mukaan. Sama koskee myös nukkumista, suhtautumista päihteisiin ym. Nuoret urheilijat ovat oman lajinsa ja seuransa käyntikortteja. Tämän vastuullisen tehtävän tiedostaminen ja ymmärtäminen tukee ja kannustaa nuorta urheilijaa hänen omalla polullaan. Urheilijaidentiteettiin lukeutuu myös omista asioista huolehtiminen. Opinto-ohjaajat ovat äärimmäisen tärkeä ammattiryhmä, kun nuoria urheilijoita opastetaan muun muassa ajankäytön suunnitteluun ja opinnoista huolehtimiseen.

Olympiakomitea käynnisti urheiluluokkakokeilun

Suomen Olympiakomiteassa on ollut huoli nuorten urheilusta. Tänä syksynä käynnistyi Antti Paanasen johdolla kokeilu, johon osallistuu 19 koulua eri puolilta Suomea. Ensimmäinen konkreettinen aikaansaannos tässä kokeilussa on 7. luokkalaisten harjoituskirja, joka tarjoaa nuorelle urheilijalle tietoa, tukea ja harjoitustehtäviä muun muassa fysiikkaharjoitteluun, ravitsemukseen, psyykkiseen puoleen ja opiskelutaitoihin. Tämä opus on erinomainen pään avaus, joka tulee tosi tarpeeseen. Toinen konkreettinen aikaansaannos on soveltuvuuskoepatteristo. Kokeiluun osallistuvilla kouluilla on yhteinen valintakoemenettely, mikä mahdollistaa muun muassa koulun vaihdon tilanteissa, joissa urheilijan perhe muuttaa paikkakunnalta toiselle. KIHUn avustuksella soveltuvuuskoetehtävistä on saatu ohjevideot nettiin. Valittaessa urheilijoita urheiluluokalle on kaksi haastetta; 1) tulevatko oikeat urheilijat valituksi ja 2) jääkö joku potentiaalinen urheilija valitsematta. Kilpisen kokemusten mukaan nykyisessä valintakoemenettelyssä ”hutivalintoja” ei juurikaan tule. Sen sijaan potentiaaliset menestyjät kyllä saattavat jäädä tunnistamatta.

Toimiva tiimi tuloksenteon taustalla

Kilpisen koulu on erinomainen esimerkki toimivasta tiimistä, jossa jokainen tietää oman roolinsa ja on sitoutunut yhteisiin tavoitteisiin. Tässä tiimissä ei ole vapaamatkustajia ja kommunikointi eri toimijoiden kesken on mutkatonta. Yllättäen Kilpiselle on rekrytoitunut urheilutaustaisia henkilöitä. Oma urheilutausta ei ole edellytys tuloksekkaalle toiminnalle, mutta eipä siitä kyllä haittaakaan ole (tässä suluissa Kilpisen tiimin omat lajit). Liikunnanopettajat Sari Vesalainen (lentopallo), Leena Murtamo-Järvinen (rytminen voimistelu), Jari Linjala (koripallo) ja Mikko Lyyra (amerikkalainen jalkapallo) ovat raudanlujia ammattilaisia, jotka hallitsevat sekä liikuntapedagogiikan että kilpaurheilun sisällöt. Opinto-ohjaajat Johnny Kotro (salibandy) ja Merja Pulkkinen (yleisurheilu) puolestaan antavat arvokasta tulitukea (Simo Tarvoselta lainattu ilmaisu) koulun käynnin ja urheilun yhteensovittamisessa. Erityisopettajat Tiina Saarenketo (pesäpallo), Sari Granroth-Nalkki (korkeushyppy)ja Arto Revonkorpi (yleisurheilu) tukevat urheilijaa, jos tämä on putoamassa pois opintojen etenemisrytmistä. Apulaisrehtori Reijo Välisaari (pesäpallo) puolestaan tekee lukujärjestykset, jotka mahdollistavat sisällyttää urheiluharjoittelua koulupäivien yhteyteen.

Urheiluluokkatoiminta ei ole minkään pienen porukan juttu, vaan se on koko kouluyhteisön yhteinen asia. Vaikkakin toiminnan ydin on liikunnanopetuksessa, niin krediitti kuuluu ihan jokaiselle henkilökuntaan kuuluvalle. Ihannetilanteessa ihan jokainen oppiaine voi tukea urheilua, jos niin halutaan. Musiikin opetus voi korostaa rytmiharjoittelua, kotitalous urheilijan ravitsemusta, fysiikan tunneilta voidaan saada apua suoritustekniikoiden ymmärtämiseen jne. Eikä toiminta rajoitus ainoastaan oppitunteihin, oma tärkeä rooli on terveydenhoitajalla, koulusihteerillä, ruokalan henkilökunnalla ja ihan jokaisella. Kulunut vertaus orkesterista, jonka tulee soittaa hyvin yhteen, osuu tässä asiayhteydessä hyvin kohdalleen. Kapellimestarin rooli on elintärkeä; Kilpisen rehtorin Johnny Kotron käsissä urheiluluokkatoiminta rokkaa hyvin ja tulevaisuuden näkymät ovat positiiviset. Vaikka rehtorilla onkin koulussa lähes yhtä paljon valtaa kuin Pohjois-Korean presidentillä, tarvitsee hänkin taustatuen toiminnalleen. Jyväskylässä urheiluluokkien kummisetänä toimii sivistysjohtaja Eino Leisimo (karate & amerikkalainen jalkapallo). Eikkaa on paljosta kiittäminen. Ja oma merkityksensä on tietysti kaupunginjohtajan Timo Koiviston (jalkapallo) myötämielisellä suhtautumisella liikuntaan ja urheiluun Suomen Ateenassa.

Jyväskylä voi kyllä aiheesta paukuttaa henkseleitään hyvin toimivan urheiluluokkajärjestelmän johdosta. Opetusneuvos Jorma Lempisen sanoin: ”Vaatimattomia olkoot ne, joilla siihen on aihetta.”

Terveisin,
Taitorehtori

Kirjoittajasta

sami_kalaja

Sami Kalaja
Johtaja, LitT
Taitovalmennuksen asiantuntija
sami.kalaja@kihu.fi

Aikaisemmat kirjoitukset